Blogit
Lohjalainen liikuttaja omenanmuotoisella sydämellä
- 24.9.2017·
Monesti meiltä kysytään mistä Liikunta – ja Hyvinvointikekus Aplico on saanut nimensä. Lohjan, Omenakaupungin mukaisesti kuntokeskuksemme nimeksi valikoitui vuonna 2004 Aplico. Nimi on johdettu latinankielestä…
Liikunnasta virtaa lisäävä harrastus koko perheelle
- 17.9.2017·
Liikkuminen on luontaista pienelle lapselle. Iän myötä lähipiiri, harrastukset ja kokemukset liikunnasta muokkaavat sitä miten suhtaudumme liikuntaan myöhemmin. Onneksi joka iässä on mahdollisuus saada hyviä…
Tänä vuonna liikutaan 100 liikettä Suomelle, oletko sinä yksi heistä?
- 10.9.2017·
Liikunnan terveysvaikutuksista puhutaan tänä päivänä paljon. Omaehtoista liikuntaa tulisi harrastaa ensisijaisesti oman terveyden ylläpitämiseksi, mutta myös kansantalouden kurissapitämiseksi. Suomi täyttää 100 vuotta tänä vuonna. Sen…
Liikunnan ja hyvänolon syksy alkaa maanantaina
- 3.9.2017·
Aplicon 14. syyskausikäynnistyy maanantaina 4.9. Olemme suunnitelleet laajan liikuntakattauksen tällekin syksylle. Esimakua tulevasta saatiin jo viikonloppuna, kun vietimme kaudenstarttia klubilla. Sopiva määrä uutta tekemistä auttaa…
Mitä kehossasi tapahtuu, jos lopetat kuntoilun?
- 11.6.2017·
Vuoden alku on kuntoilun kulta-aikaa. Kuntokeskukset täyttyvät ja uuden vuoden lupauksia lähdetään lunastamaan kesäkunto kiikarissa. Harmillisen usein lähdetään liikenteeseen sata lasissa, kaikki tai ei mitään…
Muistatko ensimmäisen kertasi?
- 7.5.2017·
Milloin se oli? Missä se tapahtui? Millaista se oli? Mikä olo jäi? Milloin teit sitä seuraavaksi? Miksi? Teitkö koskaan? Minä muistan oman ensimmäisen kertani hyvin.…
Fibo 2017, uusia tuulia Saksan messuilta
- 9.4.2017·
Kölnissä oli jälleen 6.-9.4. kuntokeskus -ja hyvinvointialan johtavat messut. Messut järjestetään vuosittain ja tapahtuma tarjoaa 10 messuhallia katsottavaa. Tapahtuma kerää yli 150 000…
Minun Apliconi, Heli Svahn
- 2.4.2017·
Ennen Aplicoa haaveilin liikunnasta. Olin ollut joskus kova liikkumaan, mutta kolmen lapsen jälkeen se oli johonkin jäänyt. Kroppani ja itsetuntoni olivat aika lytyssä, siltä se…
Ohjattu liike on lääke
- 12.3.2017·
Katsoin helmikuussa Yle Areenasta dokumentin ”Prisma: Totuus muistista”. Siinä tutkijat olivat tehneet löydön, jossa aivoleikkauksen seurauksena lähimuistinsa menettänyt ihminen oppi motorisia taitoja. Hän suoritti aika…
Ryhmäliikunnan elementeistä esittelyssä vihreät lajimme
- 26.2.2017·
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico tarjoaa 98 tuntia ryhmäliikuntaa viikoittain. Ryhmäliikunnan tuntinimikkeitä mahtuu kymmeniä tuohon määrään. Millä asiakkaat oppivat nämä nimikkeet ja millä voisi löytyä uusia…
Liikutaan ja voidaan hyvin yhdessä
- 12.2.2017·
Tammikuu on taittunut helmikuulle ja liikkuminen on monella yhä aktiivista. Mitä sitten tulisi tehdä, jos ensi kuussa salikassi alkaa painamaan niin, että motivaatio ei riitä…
Aplicon kaikkien aikojen kuntoiluennätys tehtiin tammikuussa
- 5.2.2017·
Vuoden vaihde on kuntoilulupausten kulta-aikaa. Kuntokeskukset täyttyvät tammikuussa, kun lupauksia aletaan lunastamaan. Tammikuussa tehtiin kaikkien aikojen kävijä ennätys myös Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplicossa. Meillä tehtiin…