Fibo 2017, uusia tuulia Saksan messuilta


 
Kölnissä oli jälleen 6.-9.4. kuntokeskus -ja hyvinvointialan johtavat messut. Messut järjestetään vuosittain ja tapahtuma tarjoaa 10 messuhallia katsottavaa. Tapahtuma kerää yli 150 000 kävijää. Ammatti- ja kuluttajakävijät kerääntyvät Kölniin tutustumaan uusimpiin trendeihin, testaamaan innovaatioita sekä luomaan kontakteja ja tietenkin myös tekemään kauppaa.
 
Osallistuin Saksassa Europe Activen seminaariin keskiviikkona, jossa esiteltiin hyvä kattaus uusinta tietoa alalta. Tutkimuksia, asiakastarinoita ja hyviä keskusteluja sai seurata 400 muun ammattilasisen kanssa. Seminaari antoi jälleen hyvää vahvistusta omaan liiketoimintaan. Kasa kehitysideoita syntyy myös aina. Mitä voisi vielä tehdä paremmin ja mihin suuntaan asiakaspalvelua voisi kehittää?Näitä pohdimme huhtikuussa jälleen yhdessä henkilökunnan kanssa.
Messuilla torstaina ja perjantaina oli huima tarjonta alan tuotteita ja laitteita laidasta laitaan. Trendeistä voisi mainita sen, että edelleen teknologia on kovassa nousussa. Upeita ratkaisuja laitteissa, testaukseen tai kokonaan liiketoiminnan keskiöksi oli valittavissa. Virtuaaliset palvelut olivat myös kasvaneet entisestään. Esimerkiksi suomalainen CSE  tarjoaa liikunnallisia peliratkaisuja lapsille, nuorille ja aikuisille. He olivat myös valittu yhdeksi ehdokkaaksi messujen innovaatio ja trendi kilpailuun. Nämä palvelut yhdistävät hienolla tavalla pelillisyyden liikuntaan. Myös sisäpyöräily näkyi edelleen vahvasti messuilla sykeseurantaan yhdistettynä. Suuret toiminnalliseen harjoitteluun suunnitellut räkit ja kokonaisuudet olivat vielä olemassa, mutta hieman pienemmässä, kompaktissa koossa tällä hetkellä.
 
Ryhmäliikunnan puolella oli ilo huomata, että olemme tehneet paljon trendikkäitä asioita klubilla. Asiakkaille suositellaan elämyksiä monella tapaa esimerkiksi discoilun henkeen. Meillähän tanssittiin ja pyöräiltiin jo viime syksynä live DJ:n tahtiin. Myös sykeseuranta on kuulunut palveluihimme jo vuodesta 2008. Virtuaalijumpista meillä on nautittu muutaman vuoden, jotka lisäävät palvelutarjontaamme. Uutta tällekin puolelle on tulossa jo kesän aikana CMS App:n muodossa.
Kokonaisuutena voisi sanoa, että suuret toimijat laite puolella olivat entistä suurempia. Muutamat isot merkit hallitsevat suurelta osin markkinaa. Silti upeita innovaatioita voi poimia pienemmiltäkin ständeiltä. Alalla on paljon mahdollisuuksia. Suuntauksen voi yrittäjä valita itse ja menestyy varmasti, jos seuraa omaa visiotaan. Mitä messut tuovat lisää Aplicoon saatte kuulla kevään aikana, kun valmistelemme yhdessä klubin syksyä.
 
 
SKY:n ständi messuilla
 
Kirjoittaja:
Jutta Österberg-Hurme
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico
Ratakatu 24, Lohja

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: