Monesti meiltä kysytään mistä Liikunta – ja Hyvinvointikekus Aplico on saanut nimensä. Lohjan, Omenakaupungin mukaisesti kuntokeskuksemme nimeksi valikoitui vuonna 2004 Aplico. Nimi on johdettu latinankielestä ja omenasta. Omenalajikkeet näkyvät hienosti Aplicon toiminnassa muutenkin, esimerkkinä lastenparkin nimi on alusta asti ollut Omppula. Kaikki tilat talon sisällä on nimetty omenalajikkeiden mukaan. Esimerkiksi toimintasalimme on Kuulas, sisäpyöräilysali Kaneli ja kuntosali nimeltään Samo. Ulko-oven edessä asiakkaamme vastaanottaa kaksi punaista omenaa. Nimessämme näkyy myös Aplicolaisten omenan muotoinen sydän.

Omenakaupungin historia on pitkä. Lohjan ja omenoiden tarina juontaa juurensa jo parin vuosisadan taakse, 1530-luvulle. Perinne on edelleen vahvasti näkyvissä etenkin omenasadon aikaan, jolloin Lohjalla järjestetään Omenakarnevaalit sekä valitaan kaupungin oma Omenatyttö. Ensimmäiset omenakarnevaalit järjestettiin jo vuonna 1992.
Omenakaupunkilaisena liikuttajana Aplico oli mukana myös tänä vuonna omenakarnevaaleilla. Olemme olleet vuosia yksi omenatyttökilpailun sponsoreista. Meidän Emma oli mukana tänä vuonna haastattelemassa ehdokkaita. Minulla oli kunnia julkistaa tuomareiden valinnan perustelut ja julkistaa Lohjan uusi omenatyttö. Uusi omenatyttö Melissa Puhakka voitti myös vuoden jäsenyyden ja näemme häntä klubilla jatkossa.

Jutta Österberg-Hurme, Tj
Liikunta -ja Hyvinvointikeskus Aplico
Ratakatu 24, Lohja
019 312 880
Ratakatu 24, Lohja
019 312 880