Liikunnan terveysvaikutuksista puhutaan tänä päivänä paljon. Omaehtoista liikuntaa tulisi harrastaa ensisijaisesti oman terveyden ylläpitämiseksi, mutta myös kansantalouden kurissapitämiseksi. Suomi täyttää 100 vuotta tänä vuonna. Sen vuoksi onkin syytä myös liikuntajuhlaan. Nyt on viimeistään hyvä aika karistaa tomut omista lenkkareista ja antaa tekosyille kyytiä. Lähdetään yhdessä juhlavuoden kunniaksi liikkeelle koko Suomen voimin. Tietysti Aplicon näkökulmasta liikumme omenakaupunki Lohja edellä.

Valtakunnallinenliikuntapäivät.fi -tapahtuma päättää 30.9. Euroopan liikuntaviikon. Liikuntapäivät -tapahtuma on maksuton, kaikille avoin valtakunnallinen liikuntatapahtuma. Liikuntapäivät järjestetään jo viidettä kertaa Suomen Kunto – ja Terveysliikuntakeskusten yhdistyksen SKY:n isännöimänä.
Liikuntapäivät.fi -tapahtuma osa Suomi 100 – ohjelmaa. Yhteys itsenäiseen Suomeen tulee esiin tapahtuman sisällössä ja kuvauksessa sekä tapahtumalla on myös erityinen juhlavuoden teeman mukainen sisältö eli #sataliikettäsuomelle.
Nähdään liikunnan merkeissä Aplicossa 30.9.
Jutta Österberg-Hurme, tj
Liikunta –ja Hyvinvointikeskus Aplico
Ratakatu 24, Lohja
019 312 880