Xtravaganza ryhmässä on voimaa

Painonpudottanen itsessään on helppoa. Vaikeinta ei ole laihduttaminen vaan painonhallinta. Se, ettei jojoile. Etteivät kilot tule takaisin korkoineen. Pysyvä painonhallinta edellyttää muutoksia paitsi ruokailu- ja liikuntatottumuksissa, myös ajatusmaailmassa. Onnistuneen painonpudotuksen palikoita ovat motivaatio, henkinen hyvinvointi, terveellinen ravinto, sekä kehoa ja mieltä virkistävä liikunta – ja elämästä nauttiminen. Xtravaganza -ohjelma on toiminut Aplicossa yli kaksi vuotta. Tarja on yksi onnistujistamme. Tässä hänen tarinansa.

Tarja oli kuullut työkavereiltaan xtravaganza ohjelmasta, mutta omien sanojensa mukaan hän ei ennen ohjelman aloittamista tiennyt siitä oikeastaan juuri mitään. Hän päätti kuitenkin kokeilla sitä. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat hänen mukaansa haasteellisia, mutta sen jälkeen olo jo helpotti.

”Itse asiassa xtravaganzan ohjelman mukaan toimiminen oli lopulta yllättävänkin helppoa sen jälkeen, kun sain omat aivosolmuni auki”.

Alun haasteista huolimatta hän jaksoi koko ajan myös liikkua aktiivisesti ja harjoitella. Aplicossa Tarja on käynyt mm. Core, Pilates ja Basic pyöräily –tunneilla.

Kun Kevyt Sankari painonpudotusohjelma ja -kilpailu sitten lokakuussa käynnistyi, päätti Tarja lähteä Xtravaganzan ohella kilpailuun rohkeasti mukaan. Kun Tarja kymmenen viikon pudotti painoaan peräti 17,67 prosenttia, hän sijoittui valtakunnallisessa kilpailussa hienosti kahdeksanneksi. Hänet palkittiin myös Aplicon parhaana onnistujana.

Xtravaganza ohjelmassa yksi Tarjan haasteista oli löytää säännöllinen ruokailurytmi. Vuorotyökin asetti vielä omat lisähaasteensa. Silti on ollut motivoivaa huomata, että kaikki esteet voidaan voittaa ja tavoitteisiin päästä ulkomaailmasta huolimatta. Tarjan kevään suunnitelmissa on jatkaa säännöllisellä liikunnalla. Fustran jälkeen suunnitelmissa on siirtyä ryhmäliikuntatunneilla ja uutena haasteena häntä kiinnostaa myös Aplicon tarjoamat X -Methodin ryhmäliikuntatunnit.

21.1. alkavat kevään xtravaganza -ohjelmat. Jos tämä Tarjan esimerkki innostaa, niin liity sinäkin rohkeasti mukaan. Ykslilöllä on tahto. Ryhmässä on voimaa.

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: