FIBO:n (www.fibo.de) messut pidetään vuosittain Saksassa, nyt toista vuotta Kölnissä. Nämä liikunta-alan johtavat ja suurimmat messut ovat tärkeä paikka klubien päättäjille, jotka haluavat pysyä kehityksessä mukana. Itse messujen ohella viikonlopun parasta antia ovat kollegoiden tapaamiset ja keskustelut alasta nyt ja tulevaisuudessa.
Aplico vieraili messuilla kaksi viikkoa sitten, 4. – 6.4. Viime vuonna agendamme oli etsiä uusia innovaatioita ja valita laitteita valmistuvaan Toimintasaliimme. Esimerkiksi Pavigymin matto on viime vuoden messutuliainen. Tänä vuonna etsimessä olivat mahdolliset uudet lajit sekä puhdas mielenkiinto siihen, mitä uutta vuodessa on taas keksitty. Messut oli myös hyvä paikka uudelle klubin johtajalle päästä tutustumaan tuleviin yhteistyökumppaneihin.
Virtuaalitunnit olivat näkyvässä roolissa, kehittyvän tekniikan ohella. Liikkujien kiire ja vähäinen aika omaan hyvinvointiin, ajaa laitevalmistajat siihen, että kaiken halutaan olevan nopeaa ja tehokasta. Spinning-tunti itsekseen poljettuna, silloin kun omaan aikataluun sopii, voi olla monelle kello kaulassa juoksevalle helpotus. Onko livenä ohjattu ryhmätunti vai omaehtoinen virtuaalielämys mukavampaa ja suositumpaa ryhmäliikuntatarjonnassa, jää nähtäväksi tulevaisuuteen.
Lasten- ja nuortenliikunta nostaa yhä kovasti päätään. Myös aikuistenliikunnan tunnetuimpia tuotteistajia, Les Mills oli rakentanut lapsille ja nuorille omat tuntinsa muutaman ikävuoden välein. Liikunnan ollessa yhä valinnaisempaa ja vapaaehtoisempaa kouluissa, on hyvä, että perheet voivat liikkua vapaa-ajalla yhdessä, kukin valitsemallaan tavalla.
Laitteiden, konseptien ja muun välineistön lisäksi yksi iso messuosasto oli jälleen täynnä saunoja, hierovia vesisänkyjä ja muuta hyvään oloon liittyvää. Liikunnan ja hyvinvoinnin yhdistäminen palveluvalikoimaa laajentamalla, on siis yhä voimissaan, kovasti päätään nostavien karsittujen palvelujen konseptisalien rinnalla.
Ryhmäliikunnasta poimittua:
1) Ryhmäliikunnan saralla monet tanssitunnit olivat vahvasti esillä. Zumban jälkimainingeissa latinohenkiset helpot tunnit kokeilevat nyt omaa onneaan.
2) Erikoisin tunti – joskin ei enää mikään uutuus – oli trampoliini-jumppa. Melkoista menoa.
3) Nostalgiaa jumppalistalle tarjottiin Gymstickin osastolla, jossa 90-luvun hitti “Slide” oli herätetty uudelleen henkiin. Vanha kunnon luistelu keräsi kokeilijoita.
4) Erilaisissa naruissa roikuttiin yhä, kuten meillä Aplicossa Iron Quben Crosscoreissa.
5) Foam rollerit olivat myynnissä lähes joka ständillä. Kehonhuollon välineistä se oli kiistatta nähdyin väline ryhmä-ja kotiharjoitteluun.
6) Näiden lisäksi hihattomassa paidassa kuului vetää leukoja, messuyleisön nähden, erilaisissa rautahäkeissä. Liekö sitten joku muoti sekin?
Jotain näistäkin tullaan kokeilemaan klubillamme syksyn aikana. Mitä se on, jääköön pääsiäisen yllätyksellisyyden hengessä vielä paljastamatta. Mielenkiinnosta kysyn kuitenkin, että luettuasi messujen tarjonnasta, mitä sinä haluaisit näistä kokeilla ja nähdä klubillamme?
Liikunnallisin terveisin, Jutta Österberg-Hurme, Tj