Tanssin taikaa Aplicossa

Tanssi itsesi taivaisiin – Aplico Dance Partya vietettiin 9.3. Paljon toivottu tanssimaraton toi klubin tunneille 216 osallistujaa viime lauantaina. Aplicon ohjaajat haastoivat liikkujat tanssimaan itsensä taivaisiin. Kuumat rytmit kajahtivat kaiuttimista klo 18.00 ja jatkuivat aina 21.00 saakka.

Zumba ja Les Millsin SH’Bam saivat suurimman suosion Paulan, Petran, Lindan ja Jutan johdolla. Emma ja FysiMoven Paula oli vahvasti mukana tapahtuman järjestämisessä jälkimmäisen ammattitaidosta päästiin nauttimaan myös Zumba Toningissa. Zumba Goldin koreografiat olivat Päivin ja Riikan käsialaa. Paritanssin pyörteissä nähtiin tuttuun tapaan Miikka, joka johdatti parit jiven pyörteisiin. Tunneilla kului energiaa. Yksi osallistujista kulutti jopa 1600 kalorin verran. Suunnon raporttien lähettäneiden kesken arvottiin palkintoja kiitoksena hyvästä hikoilusta.

Lyhyiden taukojen aikana asiakkailla oli mahdollisuus rentoutua Urheiluhieroja Kimin käsissä ja klubin tunnelmasta nauttien. So Hairin Minna oli mukana tekemässä pikakampauksia illan asiakkaille. Meikeistä, asuista ja tarjoiluista vastasi Taina kauneushoitola Andzinskasta.

Tanssin taika jatkui vielä ravintola Primessä illan hämärissä. Kaksi Show Fever osuutta saivat hien virtaamaan vielä ravintolan tanssilattiallakin. Sportian ja Aplicon fashion show toi asiakkaille tuulahdusta kevään sporttimuodista. Baaritiskillä oli Zumba ja Reggaeton -juomia suunniteltuna janoisimmille.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille. Teitte illasta huikean tanssi shown! Tunnelmaa voimme jatkaa yhdessä viikkotunneilla. Palaute on ollut pirskahtelevan positiivista ja tanssin taikaa nähdään takuu varmasti vielä Aplicon lattioilla vastaavan tapahtuman merkeissä. Seuraavaksi on kuitenkin miesten illan vuoro. Mitäköhän silloin tapahtuu?


Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: