Zumba®

Zumba® on yksi maailman suosituimmista tanssitreeneistä. Keskivartaloa muokkaavalla tanssitunnilla yhdistellään eri tanssilajeja, kuten esimerkiksi cumbiaa, salsaa, sambaa ja reggaetonia. Zumban teho perustuu intervalliharjoitukseen, jossa hitaat ja nopeat liikkeet vaihtelevat ja saavat hien pintaan. Tunti alkaa lämmittelyllä, jossa lämmitetään kehoa varsinaista reippaampaa treeniä varten. Koko tunti pysytään liikkeessä, ja tällä tunnilla ei ole lihaskunto-osuutta. Tunti koostuu lyhyistä tanssiliikesarjoista, jotka kestävät aina yhden kappaleen ajan. Kun kappale vaihtuu, vaihtuvat myös liikkeet. Lopussa jäähdytellään rauhallisemman musiikin tahdissa. Tärkeintä Zumba® -tunnilla on pitää hauskaa tanssien. Tunnilla pääset oppimaan muutamia eri tanssien perusaskeleita, sekä aktivoimaan eri lihasryhmiä hauskalla ja tehokkaalla tavalla. Energinen ja iloinen tunti, jonka aikana kulutat huomaamattasi myös paljon kaloreita.

Kenelle tunti sopii:

Zumba-tunnilla kaikki saavat tanssia omalla tyylillään ja aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Siksi tämä tunti sopii ihan kaikille, jotka pitävät latinalaisesta musiikista ja hyväntuulisesta liikunnasta. 

Mitä mukaan tunnille:

Sisätreenikengät, hikipyyhe ja juomapullo.

Vinkki:

Jos innostut Zumba® -tunnista, saatat pitää myös SH’BAM-tunneista. Tanssitunteihin kannattaa yhdistää kehonhuoltoa ja pilatesta. Nämä auttavat sinua tekemään laajempia liikkeitä ja saat syvien vatsalihasten vahvistamisesta voimaa myös tanssiliikkeisiin.

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: