Suunnittelun merkitys omassa arjessa!

Olisiko aika suunnitella omaa hyvinvointiasi? Mutta eihän minulla arjessa ole suurempia ongelmia? Vai onko? Välillä kuitenkin väsyttää ja ei ole juuri aikaa huolehtia omasta terveydestä. Aikaa ei itseasiassa jää millekään kivalle ylimääräiselle? Oletko tehnyt tätä vuosia ja olet tyytynyt tähän, että elämä on asioiden toistamista päivästä toiseen, kuukaudesta vuoteen ja vuodesta toiseen. Voisiko arkeen saada hieman lisää vireyttä ja jaksamista pienellä suunnittelulla?

 

Arki vie suuren osan ajastamme. Siksi arjesta tulisi saada energiaa ja hyvää fiilistä. Arjen kuuluu voimaannuttaa sinua, viedä sinua eteenpäin, puskea kohti tavoitteita ja unelmia. Jotta kaikki tämä toteutuu, on hyvä miettiä, mistä sinä tykkäät sinun arjessasi ja antaa sinulle voimia, kuin myös toisinpäin. Mikä vie sinulta voimia? Voitko vaikuttaa tähän?

 

Mistä arki koostuu? Työstä, perheestä, ystävistä, vapaa-ajasta, opiskelusta, levosta, asioiden vaikuttamisesta, itselle tärkeistä asioista. Kaiken on oltava tasapainossa, jotta sinun arkesi toimii. On tärkeää priorisoida arjen asiat ja miettiä minkä verran annat niille aikaa. Aikaa sille, mikä saattaa viedä voimia, mutta tasapainoksi yhtä paljon sille aikaa, mikä voimaannuttaa sinua. Koska liikkuvia osia on paljon ja jokainen päivä on erilainen, arjen suunnittelun merkitys korostuu. Miten suunnittelen arkeni?

 

Kirjoita paperille, kalenteriin ylös viikkotasolla suunnitelma. Päivätasolla ja tuntitasolla. Lupaan, että koko ajatus selkiytyy. Kirjoita mahdollisimman tarkasti arkesi ylös. Esimerkiksi yhden arkipäivän suunnitelma voisi olla: aamupala, työpäivä, tauot työpäivän aikana, kauppareissut, ruoan valmistus, perheen kanssa vietetty aika ja omasta itsestä huolehtiminen. Viikkotasolla: 2–3 treeniä viikossa, su ja ke ruokien valmistus, viikonloppuna ystävien kanssa. Kun saat tehtyä päivä ja viikkotason suunnitelmat, niin jatka ajatus myös kuukausitasolle. Mitä pidemmälle suunnittelet tulevaisuutesi, sitä paremmin pärjäät arjessasi. Vuositasolle riittää karkemapi suunnitelma esimerkiksi lomat ja muut suuntaviivat.

 

Henkilökohtaisesti suunnittelen koko vuoden ajanjaksoilla. Syksyllä ja keväällä keskityn syömään mahdollisimman terveellisesti ja liikkumaan paljon. Koska syksy ja kevät ovat säiden vuoksi heikompaa aikaa liikkua ulkona, ei ole pyhiä tai muita juhlia. Talvella on joululomat ja kokoonnutaan perheen kesken nauttimaan joulusta ja herkuista. Kesällä on loma ja silloin grillikausi parhaimmillaan ja mökkiviikonloppuja. Näin minun on helpompi elää, kun en tunne pistoa sydämessä, kun istun joulupöytään, joka on täynnä herkkuja, että ääh tässä on tultu syötyä nyt vähän kaikennäköistä, niin jätän suklaat syömättä.

 

Elämässä pitää olla rytmiä ja välillä taas antaa elämän olla nautintoa. Pysyt terveempänä ja vireämpänä, kun pääpaino on hyvässä rytmissä ja syömisessä sekä säännöllisessä liikunnassa. Silloin ei pari karkkipäivää silloin tällöin tee hallaa hyvinvoinnillesi.

 

Suunnittelu voi aluksi olla haasteellista, mutta kun siihen tottuu, kuten lihaskipuun juoksulenkin jälkeen. Seuraava kerta on helpompi, kolmas entistä helpompi ja pian suunnittelu on tapa. Tärkein päätös on tehdä päivän suunnitelma. Mikä vaan suunnitelma. Ja pitää päätöksestä kiinni. Suunnitelma paranee aikaa myöten ihan itsestään, kun suunnitteluun tottuu. Suunnittelun ei ole tarkoitus kuormittaa sinua, vaan auttaa arjen hallinnassa. Aloita suunnittelu jo tänään! Se palkitsee kyllä!

 

Terveyttä, iloa ja hyvää oloa!

 

 

Kirjoittaja:

Joakim Niemi

Oma Personal Trainer

Personal Training Aplico

www.aplico.fi

 

 

Tarvitseko apua liikunnan kanssa? Tule kolmen viikon ohjatulle starttikurssille Aplicoon 29,90 €! Lue lisää ja tästä!
Haluatko kokeilutreenin personal trainerin kanssa 35 €? Lue lisää tästä!

 

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: