Tänään on oikea päivä liikunnalle ja hyvinvoinnille!

Onko liikunta jäänyt viime kuukausina tai vuosina vähiin tai jopa kokonaan pois? Jos näin on, niin syitä voi varmasti olla monia.  Näitä syitä on kuitenkin turha pohtia jälkikäteen. Toki niistä voi ottaa oppiakin tulevaan, mutta tärkeintä on kuitenkin se mitä teet tästä hetkestä eteenpäin, älä jää surkuttelemaan mennyttä. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut, piste.

Aloita rauhassa, kävele, hikoile, juokse jos siltä tuntuu. Kysy kaveria mukaan jos se helpottaa liikkeelle lähtemistä, ota yhteyttä alan ammattilaiseen joka auttaa sinut uudestaan liikkeelle, juuri sinulle sopivalla tavalla. Tärkeintä on aloittaa, tarpeeksi rauhallisesti, niin että hengästyt, se riittää. Hikoilu ei riitä mutta hengästyminen on hyvä mittari. Älä tee tästä itsellesi vaikeaa koska se ei ole sitä, päätät vaan että laitat lenkkarit jalkaan tai pakkaat jumppakassin ja lähdet salille tai ryhmäliikuntatunnille, parin viikon jälkeen tuntuu jo erilaiselta. Jokainen kerta kun lähdet liikkeelle tuo parempaa oloa, terveyttä ja hyvää fiilistä. Muista matkalla vain monipuolisuus, sillä lihaskunto ja liikehallinta ovat kehollemme myös tärkeitä.

16 vuoden aikana mitä olen liikunta-alalla toiminut, on opettanut sen, että jos ihmisiä joku asia kaduttaa on se ollut se, että ei ole tullut pidettyä kunnosta huolta. Käsi sydämellä voin sanoa että ketään ei ole kaduttanut se että on alkanut liikkumaan.

Ei selitetä, ei pohdita liikaa, otetaan vastuu omasta hyvinvoinnista ja lähdetään liikkeelle.

 

Tämä on nyt ajankohtainen aihe, kun valtakunnallinen liikuntatapahtuma on tulossa ensi viikolla. Liikuntaviikko on osa koko Euroopan liikuntaviikkoa.

Teemana on “Vaikuttavaa liikettä,” jonka tavoitteena on nostaa esiin liikunnan vaikutusta elämänlaadun parantamiseen – terveyskuntoon ja aktiiviseen elämään. Koronapandemia vahvisti näitä tavoitteita. Liikkuminen on hyvin tärkeä osa kansanterveyttä. Fyysinen aktiivisuus, ravinto, uni ja mielenterveys ovat hyvinvoinnin tärkeitä osa-alueita. Kansansairauksien ehkäisemisen ohella toimintakyvyn ylläpitämiseksi liikkumisella on selkeää tutkittua vaikuttavuutta. Yhteiskunta tarvitsee vaikuttavaa liikettä, alan yrityksiä ja liikkujia.

Liikuntapäivät käynnistyvät kuntokeskuksissa kampanjalla 23.9.-30.9.2021. Tavoitteena on innostaa ihmiset liikkumaan itselleen sopivimmalla tavalla, tarjoamalla kuntokeskusten tuottamia liikuntamahdollisuuksia ympäri Suomea. Olemme myös osa Suomi Harrastaa valtakunnallista hyvinvointia ja liikkumista tukevaa kampanjaa, sekä European Week of Sport-tapahtumaa tunnuksella BeActive.

Liikuntapäivät – Suomi Harrastaa on tarkoitettu meille jokaiselle – innostu ja osallistu! Lue lisää!

 

 

Kirjoittaja:

Christian Söderholm

Oma Personal Trainer

Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico

christian.soderholm@aplico.fi

www.aplico.fi

 

 

Haluatko tulla tutustumaan Aplicoon? Klikkaa tästä!
Lue lisää personal trainereistamme tästä!
Jaa tämä sivu
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter

© Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico Oy

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: