Kutsu elokuviin sinulle Aplico Support -jäsen!

(Tämä kutsu on täällä sähköisenä tekstiviestien lähetystä varten ja on toimitettu sähköpostilla/tekstiviestillä kutsutuille, support-jäsenille.)

 

Vihdoin on aika, ja mahdollisuus kutsua teidät kaikki yhteen. Kirjoitimme sinulle viime syksynä, että noin tuhat teistä on kulkenut läpi näiden koronavuosien matkassamme maksaen palveluidemme olemassaolosta. Liikuitte etänä, ulkona ja monilla luomillamme malleilla jatkuvasti muuttuneiden tilanteiden keskellä. Halusimme silloin kasata teidät kaikki yhteen ja kiittää. Kiitokseksi valitsimme tälle porukalle omat elokuvaillat Lohjan Kino Vaakunassa.

Tämä kutsu jäi kuitenkin odottamaan viime syksynä, kun ensin Jutta sairastui ja oli selän vuoksi usean kuukauden liikuntakyvytön, ja seuraavaksi olikin jälleen uusi koronasulku päällä ja kokoontumisrajoitukset jatkuivat keväälle. Mitään ei ole kuitenkaan unohdettu, vaan nyt me menemme yhdessä elokuviin, kuten olemme luvanneet. Olemme varanneet Lohjan Kino Vaakunasta kaksi yksityistilaisuutta. Valitse kumpi elokuva ja ilta on sinulle mieleen, ja ilmoittaudu mukaan. Voit ilmoittautua Aplicon vastaanottoon käydessäsi treenaamassa klubilla, soittamalla: 019 312 880 tai sähköpostitse: info@aplico.fi

1. Vaihtoehto: torstai 24.11. klo 18:00 – Mrs. Harris goes to Paris
Kyseessä on elämänmyönteinen elokuva, jonka tarina todistaa, että mikä vain on elämässä mahdollista. Tästä elokuvan traileriin: https://www.youtube.com/watch?v=iO9JcPbbmAA

2. Vaihtoehto: perjantai 25.11. klo 18:00 – Punttikomedia
Tämä kotimainen elokuva on nimensä mukaan hupia, jota tähdittää Iina Kuustonen. Elokuvan traileriin pääset tästä: https://www.youtube.com/watch?v=4hQ_hcxs_E4

Kutsu on henkilökohtainen ja mukaan iltoihin pääsevät ainoastaan kutsutut ”Aplico Support” -jäsenet. Olemme lähettäneet kutsun kaikille niille, jotka sen viime syksynä saivat riippumatta jäsenyyden tilasta tänään. Kiitos ja kutsu oli niille 898 henkilölle silloin osoitettu, ja sen lupauksen haluamme pitää. Aplico Support -ryhmä on asiakkaat, jotka eivät kahden ensimmäisen koronavuoden aikana olleet tauolla tai poissa lainkaan, vaan sitkeästi matkassamme monilla palveluillamme liikkuen. Te pysyitte asiakkaanamme läpi tämän erikoisen ajanjakson. Te olette tukeneet paikallista yritystä. Te annoitte meille työtä. Te olette ne, joiden vuoksi saamme edelleen avata ovemme ja tarjota uusia liikunnallisia elämyksiä lohjalaisten arkeen! Kiitos vielä kerran ja lämpimästi tervetuloa elokuvailtaan!

Tapaamisiin klubilla ja elokuvissa sitten marraskuussa!

Syysterveisin ja kutsuen, Koko Meidän Aplicon Joukkue!

Jutta, Petra V, Sari H, Terhi, Petra L, Emma, Nina, Riikka, Risto V, Jussi, Miikka, Christian, Jenny, Päivi R, Oili, Päivi S, Sari A, Linda, Jenni, Anna, Susanna, Jenni, Melisa, Marki, Jukka ja Risto L.

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: