Vipattaako tanssijalka?

Lyhytkestoisten ja kovien treenien ollessa muotia, on tanssiminen harrastuksena pitänyt yhä pintansa. Tanssin taikaan heittäytyminen tuo harrastajalleen iloa onnistumisten kautta. Musiikki, liike ja yhdessä tekeminen ovatkin osia tanssiharrastuksen menestyksen takana. Mukaan täytyy vain uskaltaa lähteä ja heittäytyä peiliin ja tekniikkaan liikaa tuijottamatta. Hyvä tanssitreeni esim. SH’Bamissa tai Zumbassa silottaa turhia kurttuja otsalta ja tuo hien pintaan.

Tanssin ilon merkeissä vietimme keväällä toistamiseen Aplico Dance Party Nightia. Talo täyttyi tanssijoista lauantaina 3.5. Toistasataa asiakasta osallistui tanssitunneille. Ohjelmassa oli 12 tuntia, joista tuttujen lajiemme lisäksi löytyi mm. Burleskia, tuolitanssia ja teemoin paluuta 90-luvulle. Salsaa ja Reggaetonia ohjasi vieraileva ohjaajaa ja tanssija Jose Mesa Helsingistä. Tanssikoulu Baila Bailassa opettava Jose toi tullessaan väriä Kuubasta ja Afrikasta.

Ohjaajat olivat todella panostaneet asiakkaidemme eteen koreografioiden kanssa. Vaatteet, musiikit ja kaikki. Työ palkittiin, sillä osa asiakkaistamme tekikin illan aikana lähes maratoonia vastaavan liikuntasuorituksen ja nauttivat jopa neljän tunnin putken. Suunto Fitness Solutionilla kisattiin ja pyrittiin kuluttamaan mahdollisimman paljon kaloreita. Kyllä se hiki saatiinkin virtaamaan ja samalla hymyt huulille.

Tanssiparketti oli illan aikana avoin naisille ja miehille. Lisäksi ohjelmaa järjestettiin samana iltana Bootcamp-kisailujen merkeissä ulkona herroille, jotka eivät parkettia lähteneet valloittamaan. Leikkimielinen kisailu päättyi miesten saunailtaan ennen jatkoja.

So Hair teki klubin aulassa pikakampauksia ja Kauneushoitola Uniikki meikkauksia. Tästä oli helppo siirtyä järjestetyille jatkoille Amarilloon. Ilta ravintolassa oli tietysti höystetty esityksillä sekä yhteisillä ohjatuilla tansseilla. Koko tiimiä, henkilökuntaa ja asiakkaita yhdisti innostus tanssimiseen ja se välittyi energiana koko illan ajan!

Tervetuloa mukaan nauttimaan tanssin taiasta lisää Aplico Dance Group-ryhmään tai huikeille viikkotunneillemme!

UUTTA SYKSYLLÄ – Aplico Dance Group!

Ryhmä aloittaa treenit 16.8 alkaen aina lauantaisin klo 13.45-15.00. Harjoitukset pidetään viikoittain aina Aplicon 10-vuotisjuhliin asti (27.9.). Ryhmä esiintyy juhlassa.


Aplicon Dance Group on tarkoitettu etuna jäsenillemme ja kuuluu jäsenyyden hintaan. Ilmoittautuminen Aplicon vastaanottoon.
Laitetaan tanssilahkeet yhdessä lepattamaan!

Dance Party Night 2013 – Tanssin taikaa Aplicossa

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

© Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico Oy

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: