Meidän klubin 15. syyskausi alkaa huomenna, 3.9.2018. Jokunen tunti ollaan lohjalaisia liikutettu näiden kuluneen 14 vuoden aikana. Jos oikein alkaa ynnäämään päästään aika moneen kuntosali ja ryhmäliikuntatuntiin. Ratakadun omissa tiloissakin tulee keväällä jo 10 vuotta täyteen. Monesti meiltä kysytään miten luomme vuodesta toiseen onnistumistarinoita asiakkaidemme kanssa? Meidän toiminnan taustalla on viisi kantavaa ajatusta, joihin pohjaamme toimintaa. Näillä eväillä ja meidän joukkueen avulla pääsee alkuun, tekee tuloksia ja mikä tärkeintä, voi nauttia ja voida paremmin. Kauden alkuun on hyvä miettiä miten tarinat syntyvät. Kurkistetaan nyt kuoren alle ja näitä viittä kulmakiveä.
Aloittaminen meidän kanssa on helppoa. 
Autamme sinut alkuun, jos liikunnan kipinä on päässyt katoamaan. Me tiedämme, miltä sinusta tuntuu. Me myös tiedämme, miten sinua pitää auttaa. Meillä on auttamisesta, aktivoimisesta ja ihmisten liikuttamisesta pelkästään Aplicossa jo 14 vuoden kokemus. Kynnyksen yli pääsee siitä rohkeasti astumalla. Starttikurssit ja erilaiset teemoitetut aktivointiryhmät ovat hyvä tapa aloittaa liikkuminen. Näitä ryhmiä ovat mm. Äidit kuntoon ja Aktiivisesti ikääntyen -ryhmämme, nuortenkurssit sekä sennujen oma Timanttitiimitoiminta.
Meiltä saat tukea harjoitteluusi.
Henkilökuntamme on täällä sinua varten. Talossamme sinua odottaa 29 liikunnan – ja hyvinvoinnin moniosaajaa, etkä jää yksin. Viihdyt kanssamme varmasti. Me – Aplicon perhe – viihdymme töissä ja olemme valmiita auttamaan sinua, jotta sinäkin pääset niiden lukuisten Meidän Tarinoiden joukkoon, joita me kirjoitamme täällä joka päivä. Tule sinäkin kirjoittamaan oma tarinasi onnistumiseen.
Meiltä löydät aina itsellesi sopivan liikuntamuodon.
Valittavanasi yli 100 ryhmäliikuntatuntia ja pienryhmää viikoittain ja 700 m2 kuntosali. Aplicon neljästä ryhmäliikuntatilasta löydät laajan tuntivalikoiman. Ohjelmassa on joka päivä perustunteja, koreografiaa, lihaskuntoa ja sisäpyöräilyä vaativaankin makuun. Venyttely, jooga ja rentoutus -tunnit puolestaan huoltavat lihaksia ja rentouttavat mieltä kiireisen arjen keskellä. Tilavalta kuntosaliltamme löydät aerobiset laitteet, painopakkalaitteet, toimintasalin sekä venyttelytilan. Kaikille jäsenillemme kuuluu omaohjaaja, joka auttaa sinua liikuntalajien valinnassa. Meidän joukkueen, eli liikunnanohjaajiemme tavoitteena on tehdä jokaisesta liikuntatuokiosta sinulle sopiva.
![]()








