Kesälomalla liikkuminen maistuu mansikoilta

Kiireinen kevät on kääntynyt kesälomaksi. Perhe pakataan mökille ja kaupungin tomut karistetaan varpaista. Monelle se tarkoittaa liikunnan vähenemistä radikaalisti. Halutaan olla ja nauttia vapaasta ja liikunta koetaan suoritukseksi. Samalla liikkumattomuus muistuttaa koko loman ajan kolottavina kohtina kehossa. Huono omatunto alkaa painamaan, kun grillimakkara alkaa näkyä ja tuntua kehossa. Voisiko kesälomallakin pitää liikuntaa mukana? Voisiko viikkoon mahtua ne muutamat kerrat, jolla ylläpitäisit nykyisen kuntotasosi ja pitäisit kehosi liikkeessä? Voisiko liikunta olla kiva osa kesälomapäivääsi? Tai mitä jos tänä vuonna ei syksyllä alkaisikaan uusi kuntoiluprojekti, vaan voisit jatkaakin siitä mihin olet keväällä jäänyt? Tai mitä, jos vain nauttisit liikunnasta ja mielikin saisi levätä? Aika hienoa, eikö?

Itse nautin lomalla liikkumisesta. On aikaa ja voi tehdä mitä tykkää ja milloin tykkää. Ilman paineita aikataulusta liikkumisesta nauttii ihan eri tavalla. Aamulla kuuntelee mitä keho sanoo ja sen mukaan mennään. Ei tarvitse suorittaa jossain välissä töiden ja päiväkotiin juoksemisen välissä, vaan voi oikeasti ottaa aikaa itselle. Myös erilajeja voi ottaa treenikoriin mukaan. Reissuun voi pakata tennarit matkaan ja aina löytyy joku kiva maasto missä jolkotella. Pienen pätkän joogaa tai muuta jumppaa voi tehdä ilman mitään lisävälineitä vaikka oman pyyhkeen päällä. Matkustellessa itselleni yksi lempijuttu on käydä vierailemassa jossain paikallisella salilla. Aina oppii jotain uutta ja eri ympäristössä salitreenikin tulee tehtyä ihan uusilla laseilla.

Parhaita juttuja lomalla liikkumisessa on myös se, että on myös aikaa palautua. Treeni aamusta ja muuten vain oleilee ja syö hyvin, on olo kevyt ja hyvä. Eikä tarvitse liikkua tunteja vaan puolituntiakin riittää vallan mainiosti. Henkinen hyvä olo on se toinen suuri plussa. Hyvällä omallatunnolla voi nauttia kesästä, herkutella ja nauttia proseccoa tai vaikka viiniä sitten myöhemmin grilliherkkujen kera, kun uusille kaloreille on ensin tehty tilaa.
 

Onko sinulla koskaan selkä tai hartiat jumissa lomalla? Reissupäivän jälkeen oli oma selkä ihan jumissa. Pitkä päivä istuen autossa, koneessa ja taas autossa. Kireyttä ja kipuja tuli siinä hankittua koko varren mitalle. Perille päästyä oli iltapäivä aurinkotuolissa kaukana nautinnosta. Seuraavana aamuna vähän jumppaa ja joogaa, joka kertoi lähes jokaisen lihaksen olleen jumissa. Palkinnoksi tuli kivuton keho. Tässä kohtaa liikunta toimi lääkkeenä ja buranat sai jäädä kaappiin.

 

Tällä viikolla on tullut aloitettua aamuja joogalla, barrella, lenkillä ja loikkatreeneillä. Välillä lomaporukalla kimpassa touhuillen ja taas välillä laput korville ja yksin metsään. On huikeaa juosta vieraissa maisemissa omaa lempi musiikkia kuunnellen. Vaihtelu virkistää ja piristää myös mieltä kummasti. Tulihan se yksi butiikkisalikin testattua Barcelona-päivän lomassa.

 

Mikä olisi sinun lempi liikunta ja lähtisitkö liikkeelle heti aamusta? Aamusta voi lähteä liikkeelle jo ennen muun perheen heräämistä niin aikakaan ei ole poissa keneltäkään. Tai sitten vain porukalla tekemään jotain, mikä maistuu kaikille. Se perheen pienikin liikkuu mielellään mukana. Pakkaa vielä itsellesi CMS Travelpass matkaan mukaan ja ei muuta, kun ihmettelemään kotimaassa tai ulkomailla paikallisen CMS salin tarjontaa. Niin ja jos et löytänyt itseäsi mistään näistä niin kävele edes torille hakemaan kesän parhaat herkut, eli otsikon lupaamat mansikat. Siitä voi aloittaa.

 

Tässä on yksi video, jonka matkassa voit lähteä liikkeelle. Pieni aamujooga avaa kivasti kehoasi. Lupaan, että huomaat eron, kun lähdet kokeilemaan. Toivotan sinulle hyvää ja liikunnallista kesää. Ota tänään pari varttia itsellesi. Niin teen minäkin!

 

Linkki videoon: https://youtu.be/tBy3hXvZ4mY

 



Trib3 Barcelona

Liikunnallista kesää toivottaen,

Jutta Österberg-Hurme, Tj.

Liikunta-ja Hyvinvointikeskus Aplico


 
 
 

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: