Aplicon järjestelmät uusiutuvat viikolla 23

Viikolla 23 ja keskiviikkona 8.6., on tarkoitus siirtyä uuteen aikaan Aplicolla. Olemme käyttäneet toiminnanohjaukseen nykyistä järjestelmää jo vuodesta 2006. Moni asia on mennyt kehityksessä eteenpäin sen jälkeen, ja jotta voimme palvella teitä kaikilla nykyaikaisilla toiminnoilla, on aika vaihtaa järjestelmää. Tässä tulevaan muutama tärkeä info uudistukseen liittyen!

 

Aikataulut

Uuteen CUBE -järjestelmään on tarkoitus siirtyä keskiviikkona 8.6. Tarkkaa kellonaikaa ei siirrolle ole, mutta tuon päivän aikana.

 

Piikkiostokset tauolla alkuviikon

Elämme viikon 23 kahden järjestelmän siirtovaihetta, emmekä voi siirtoviikolla vastaanottaa uusia ostoksia piikkiin. Siirron jälkeen voitte sitten taas normaalisti tehdä ostoksia piikkiin vastaanotossamme. Kortilla tai käteisellä ostot nyt viikolla 23, ainakin alkuviikon.

 

Avainkortit säilyvät ennallaan

Sinun ei tarvitse tehdä mitään avainkortin osalta. Jatkossakin ovi aukeaa samalla tavalla lukijalta ulkoa. Sisällä kirjataan osallistuneeksi sitten tunneille tai kuntosalille.

 

Uusi salasana

Tulette kaikki saamaan uudet salasanat keskiviikon/torstain aikana viikolla 23. Niiden kanssa kirjaudut tuttuun tapaan katsomaan varattavia ryhmäliikuntatunteja. Tunneilla on nyt hyvin tilaa, niin tällä viikolla ei ole hätää, jos saavut varaamatta paikkaa ennakkoon. Kuittaamme sinut tunnille sitten vastaanotossamme. Kaikki varaukset vanhasta järjestelmästä eivät siirry uuteen, eli seuraavat 2 viikkoa eteenpäin kannattaa varata uudelleen, tai ainakin katsoa omat varaukset läpi.

 

Asiakasnäkymä

Jatkossa tulet näkemään enemmän asioita omasta jäsenyydestäsi, kun kirjaudut tunnuksillasi. Heinäkuusta alkaen näkyvät uudet laskut ja niiden tila myös, kun laskutus siirtyy uuteen järjestelmään. Opetellaan näitä yhdessä! Kalenteri ja varausjärjestelmä saattavat viikolla 23 näyttää vielä erikoisilta ja ”päällekkäiseltä”. Ei huolta, se selkiytyy lähipäivinä näkymältään enemmän tutun kaltaiseksi. Nyt kalenteri rakentuu ”Google-kalenterin omaisesti”.

 

Uusi Trainero osaksi järjestelmää

Moni on jo vuosia toivonut, että kuntosali – ja treeniohjelmat saataisiin sähköiseksi. Nyt olemme puolivuotta testanneet kotimaista Trainero -järjestelmää pienen testiryhmän kanssa. Jatkossa saatte kaikki omat ohjelmat kännykkään. Edelleen saat myös halutessasi tulosteen ohjelmasta, jos se on toiveesi. Trainero tullaan linkittämään syksyn aikana uuteen järjestelmään niin käyttö helpottuu entisestään. Oma PT -tapaamisessasi kuulet lisää tästä palvelun osasta ja saat uuden ohjelmasi Traineron kautta ja omaan puhelimeesi. Appi on App-storessa ja Play-kaupassa nimellä ”AplicOnline”.

 

Laskutuksesta ja palvelumaksuista

Kesäkuun laskut ja e-laskut tehdään vielä vanhalla järjestelmällä. Heinäkuusta alkaen laskut liikkuvat uudesta järjestelmästä. Mikäli olet paperilaskuasiakas niin jatkossa lasku saapuu suoraan Telialta valkoisessa kuoressa.

 

Paperilaskujen palvelumaksu/laskutuslisä on edelleen 5,00 euroa ja e-laskujen palvelumaksu on 25.7. alkaen 0,90 senttiä. Jäsenyyden hinta säilyy kaikilla samana, ja on säilynyt jo neljä vuotta.

 

Laskuja maksaessa myöhässä on muistutuslaskun hinta aina 5,00 euroa/kpl ja laskujen viivästyskorko on 7 %. Nämä muistutuslaskuja koskevat kustannukset lisätään seuraavaan laskuusi automaattisesti.

 

Heinäkuusta alkaen uusi eräpäivä

Moni teistä maksaa jäsenyyden vuosimaksua erissä. Erät erääntyvät aina 28 päivän välein perjantaisin tällä hetkellä. Heinäkuussa vanhan järjestelmän mukaan laskujen eräpäivä olisi ollut 22.7. perjantaina. Nyt uudessa järjestelmässä eräpäivät ovat aina 28 päivän välein maanantaisin. Jotta saamme laskutuksen liikuntajaksot kohdalleen, on heinäkuun lopun laskussa nämä väliin jäävät muutamat päivät. Alkuperäinen eräpäivä meillä on 22.7. perjantai. Nyt kun se siirtyy 25.7. maanantaille, on tässä ma 25.7. laskussa mukana nämä väliin jäävät 3 päivää, eli päivät 22.7., 23.7. ja 24.7.

 

Mikäli tämä maanantain eräpäivä ei ole sinulle mieluinen voit syyskuusta alkaen valita itsellesi myös jonkun toisen eräpäivän. Uusi järjestelmä mahdollistaa myös tämän mallin. Kesä mennään tutussa rytmissä, ja tiedotamme sitten laskutuksen monista vaihtoehdoista teitä syksyllä.

 

Uusia toimintoja

Uusi järjestelmä tuo tullessaan monia uusia hyviä toimintoja. Voit mm. merkitä millaiset kiinnostuksen kohteet sinulla on liittyen harjoitteluusi. Näin osaamme paremmin kohdentaa viestinnän ja palvelut juuri sinun tarpeisiisi. Tiedotamme näistä kaikista pala palalta kesän ja syksyn aikana. Otamme toimintoja osissa käyttöömme.

 

Mikäli haasteita ilmenee, me autamme

Pahoittelemme jo ennakkoon, mikäli järjestelmän siirrossa esiintyisi virheitä kohdallasi. Tämä on massiivinen muutos, jossa teemme parhaamme. Mikäli tarve vaatisi, selvitämme kaikki kanssasi henkilökohtaisesti ja laitetaan asiat yhdessä kuntoon. Kiitos etukäteen jo ymmärryksestä. Laskutuksemme numero on 044-7575700 tai laskutus@aplico.fi . Laskutuksen lomaillessa heinäkuussa asiakaspalvelumme auttaa sinua, joka päivä. Ryhmäliikunnan varauksiin liittyvät kysymykset suoraan vastaanottoon 019 312 880 tai info@aplico.fi . Oma PT auttavat sinua myös mielellään.

 

Viikolla 23 voi olla hieman hulinaa asian kanssa, mutta ehdottomasti parempaan ollaan menossa. Tulette saamaan monia hyötyjä järjestelmän vaihdon palkintona!

 

Edit: 10.6.2022: Tässä vielä torstainen jäsenkirje ja ohje miten saat tunnuksesi toimimaan uudessa järjestelmässä.

 

Hei Aplicolaiset!

 

Tänään olemme saaneet asennukset siihen vaiheeseen, että on aika siirtyä varaamaan tunteja uuden järjestelmämme kautta. Jännää ja niin hienoa samaan aikaan! Klikkaamalla oheista linkkiä pääset luomaan oman salasanasi. Seuraamalla ohjeita saat oman tunnuksesi ja voit päättää oman salasanasi, jolla jatkossa kirjaudut järjestelmäämme.

 

Klikkaa tästä luodaksesi salasanasi: https://aplico.cubemanager.fi/user/user/retrieve-password

Järjestelmä lähettää sähköpostin sinulle tästä osoitteesta: no-reply@cubemanager.com Mikäli viesti ei saapuisi perille, katsothan sähköpostisi roskapostin.

 

Uuden järjestelmän käyttöönotto on tehty nyt suurimmalta osalta. Jatkossa pääset asiakkaiden varausjärjestelmään tämän osoitteen kautta: https://aplico.cubemanager.fi/client

 

Monia asioita vielä päivittyy ja kehittyy lähiviikkojen aikana. Kerromme kaikista uusista jutuista teille pala kerrallaan, niin pysytään kaikki mukana! Mikäli et ole vielä lukenut sähköpostistasi maanantain jäsentiedotettamme pääset lukemaan tästä uudistuksesta täältä: https://aplico.fi/aplicon-jarjestelmat-uusiutuvat-viikolla-23/

 

Tunneilla on hyvin tilaa, joten voit myös saapua varaamatta tällä viikolla kaikille tunneille. Pääset vastaanoton asiakaspäätteellä kirjaamaan itsesi tuttuun tapaan tunneille saapuessasi. Vanhat varaukset eivät siirry uuteen järjestelmään, eli varaathan ne halutessasi uudelleen. Kiitos.

 

Autamme täällä mielellämme!

 

Terveisin klubilta,

 

Aplicon koko joukkue

info@aplico.fi

www.aplico.fi

019 312 880

 

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: