Kuuden viikon Aktiivinen Arki -kurssi tuo takaisin liikunnan pariin

Kaipaatko lisää vireyttä ja parempaa oloa? Haluaisitko, että liikunta olisi osa aktiivista arkeasi? Olisiko kiva porukka hyvä motivaattori ja liikunnanohjaajan tuki tarpeen? Otetaan yhdessä askel liikunnan maailmaan ja lähdetään kurssin kautta kohti hyvää oloa.

Kuuden viikon Aktiivinen Arki –kurssi pohjautuu Let’s be Active EU-hankkeisiin. Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico on ollut jo vuodesta 2015 mukana monissa eri EU-hankkeissa, joissa on tutkittu liikunnan vaikuttavuutta terveyteen ja hyvinvointiin. Hankkeet ovat osoittaneet, että jo kuuden viikon kurssi lisää osallistujien hyvinvointia monella tavalla. Esimerkiksi yleinen jaksaminen arjessa parani huikeat 32,1 % vain 6 viikon aikana. Myös liikunnan myönteisyys ja stressinsietokyky parantuivat ja tuki- ja liikuntaelinten kivut vähenivät kurssille osallistuneilla. Kurssin kautta pääsee myös tutustumaan monipuolisesti liikuntaan ja se on auttanut monia kynnyksen yli.

Aktiivinen Arki -kurssilla tavoitellaan, että liikunnan kipinä pääsisi syttymään osaksi arkea. Kurssi on suunnattu liikuntaa aloittaville ja tai tauon jälkeen liikunnan pariin palaaville. Ryhmän tuki motivoi ja antaa mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin. Ryhmä tapaa kerran viikossa kuuden viikon ajan. Tapaamisissa tehdään lihaskuntotreeniä sekä kehonhuoltoa ja saa valmentajalta ohjeet juuri sinulle sopivaan harjoitteluun. Yhteisten tapaamisten kautta saa rytmiä omaan tekemiseen. Liikunnan lisäksi viikkojen aikana on muutama hyvinvointiaiheinen luento sekä henkilökohtainen liikuntaneuvonta. Kurssin aikana on mahdollista tehdä lisäksi harjoituksia AplicOnlinen kautta etänä tai osallistua viikoittaiseen liikuntakalenterimme tarjontaan kuntokeskuksessa.

Aktiivisen Arjen -kurssi alkamassa

  • Tiistaina 28.2. alkaa Aktiivisen Arjen kurssi työikäisille klo 17.45.
  • Aktiivisesti Ikääntyen -kurssi 65 + alkaa keskiviikkona 1.3. klo 10.00.

Tiedät kyllä, että pitäisi aloittaa säännöllinen liikkuminen, mutta aloitus aina siirtyy ja jää muiden asioiden jalkoihin. Kuulostaako tutulta? Jos vastaat kyllä, niin Aktiivinen Arki kurssi on sinulle!

Pääset ilmoittautumaan valitsemallesi kurssille alla olevalla lomakkeella. Kurssi on oma kokonaisuutensa ja sen hinta on 89,00 €. Maksun voi maksaa yhdessä tai kahdessa osassa kurssin alkaessa.

 

Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico on liikuttanut lohjalaisia ja muita lähialueiden ihmisiä jo vuodesta 2004 ja työllistää useita kymmeniä paikallisia liikunnan- ja hyvinvointialan osaajia. Lähes 3000 neliön omat tilat ovat viihtyisät ja nykyaikaiset ja rakennettu nimenomaan liikuntakäyttöön, joka takaa viihtyisän ympäristön treenille niin kesähelteellä kuin talvipakkasellakin. Saunan lauteilla voi rentoutua ja viihtyä treenin jälkeen, vuoden jokaisena päivänä. Tervetuloa liikkumaan kanssamme!

 

 

Ilmoittaudu mukaan

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: