Kohti kevättä Aktiivinen Arki -etäkurssilla!

Aplicolla alkaa 18.3 ensimmäinen Aktiivinen Arki –kurssi, joka pohjautuu jo vuonna 2015 alkaneisiin EU hankkeisiin. Monet Aktiivisesti Ikääntyen ja Let’s be Active ryhmät ovat osoittaneet, että kuuden viikon kurssi lisää osallistujien hyvinvointia monella tavalla. Esimerkiksi yleinen jaksaminen arjessa parani huikeat 32,1% vain 6 viikon aikana. Myös liikunnan myönteisyys ja stressinsietokyky parantuivat ja tuki- ja liikuntaelinten kivut vähenivät kurssille osallistuneilla. Nyt siulla on mahdollisuus saada tämä kaikki itsellesi etänä.

 

Olisiko nyt sinun vuoro aloittaa liikunta ja huolehtia omasta hyvinvoinnista? Aktiivinen Arki -kurssin myötä saat liikunnan säännölliseksi osaksi arkea ja voit paremmin. Ryhmän tuki motivoi ja antaa mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin myös etänä. Tulemme suoraan tekniikan välityksellä kotiisi. Voisiko aloittaminen olla enää helpompaa?

 

Kurssi toteutetaan täysin etänä, joten osallistua voit ajasta ja paikasta riippumatta. Viikoittain on kaksi ryhmätapaamista etänä Teamsin kautta. Tarvitsen vain sähköpostin, jonka kautta avaat linkin ja näin olemme kanssasi. Tapaamisissa vaihdetaan kuulumisia valmennuksen edetessä, tehdään yhdessä treenejä sekä pidetään tietoiskuja terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Yhteisten tapaamisten kautta saat ryhtiä ja rytmiä omaan tekemiseesi. Kurssille osallistuville kuuluu Aplicon livetstriimien rajaton käyttö koko kurssin ajan. Aloituskyselyn perusteella jokaiselle osallistujalle tehdään myös henkilökohtainen liikuntasuunnitelma koko kurssin ajaksi.

 

Kurssin kesto 6 viikkoa, 18.3-27.4.2021:

 

  • Aloitusinfo 18.3 klo 16.30-17.30
  • Ryhmä tapaaminen tiistaisin klo 19.15-20.00 23.3 alkaen
  • Ryhmä tapaaminen torstaisin klo 16.30-17.15 25.3. alkaen
  • Päätöstilaisuus tiistaina 27.4. klo 19.15-20.00

 

  • Henkilökohtainen liikuntakonsultaatio valmentajan kanssa erikseen sovittuna ajankohtana, 30 min.
  • kaikki yllä mainitut tapaamiset toteutetaan etänä Teamsin välityksellä. Tapaamisiin saa linkin sähköpostiin ja osallistua voit puhelimella, tietokoneella tai tabletilla.

 

Hinta: 39,00 € ja Aplicon jäsenet pääsevät kurssille mukaan veloituksetta!

 

Ilmoittaudu mukaan tästä tai kysy lisää sari.hankimo@aplico.fi

Ilmoittaudu mukaan

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: