Jäsentiedote ja jäsenetuja 4/2023

Arvoisa asiakas,

Jäsenten ikioma MYDAY-päivä lähestyy. Olethan jo varannut tästä päivästä omat tuntisi? Tässä jäsenkirjeessä on jälleen monia etuja sinulle ja infoa mm. kyselyistä sekä niiden jatkotoimenpiteistä. Lukaisethan läpi, niin saat kaiken irti palveluistamme ja tiedät, miten toiminta talossamme kehittyy jälleen.

 

MY DAY- JÄSENTEN PÄIVÄ ENSI VIIKON LAUANTAINA 15.4. klo 9:00-14:00

Kevään MY DAY on jo ensi viikolla15.4.! Olethan jo varannut paikkasi haluamillesi tunneille? Oma Personal trainerimme järjestävät päivän, jossa sinä pääset tekemään ja oppimaan. Päivän ohjelma pitää sisällään mm. eri voimaliikkeiden tekniikkaa pienryhmissä ja luentoja mm. kuinka tehdä Parempia valintoja. Pienryhmien lisäksi Oma Pt:t ohjaavat päivällä myös mm. oman treenin Timanttitiimille ja Äijille. Fysioksen ständillä asiantuntijat vastaavat kysymyksiisi, ja voit käydä kuuntelemassa luennon Kivusta ja harjoittelusta. Ohjelmassa on myös mm. Saliharjoittelijan kehonhuoltotreeni, sekä Loikkatreeni ja juoksutekniikkaa ulkona. Kilpailuhenkiset pääsevät testaamaan omia voimiaan Maljakyykyssä. Päivä on myös loistava Laitepilates -harjoitteluun tutustumiseen. Tätä päivää ei kannata jättää väliin! Tämä on jäsenten etupäivä ja kaikki tämä kuuluu jäsenyyteesi. Varaa omat tuntisi vastaanotosta tai varausjärjestelmästä.

 

JÄSENETU CLUBHOUSE -RAVINTOLASSA HUHTIKUUN

Huhtikuun ajan sinulla on jäsenetu Clubhouse Burgers ravintolasta Kauppakadulla. Aplicon jäsenkortilla koko ravintolan menu -10 % (ei koske juomia). Lisäksi huhtikuun ajan listalla super herkullinen Aplico Burger, jonka meidän Sari ja Petra kävivät rakentamassa ja testaamassa. Katso YouTube-video niin näet miltä näyttää Aplico Burger: https://youtu.be/chF2iMHkA10

 

HUHTIKUUSSA LADATAAN MYÖS AKKUJA

Kesäaurinko jo paistaa ja monesti se kutsuu liikkumaan entistä suuremmalla vauhdilla. Muistathan myös valita liikuntaviikkoosi kevyitä tunteja ja käydä ravitsemassa myös mieltä, vaikka joogameditaatio-tunneilla. Yoga Flow-tunnit ovat niin ikään hyvä yhdistelmä liikkuvuutta sekä kehon ja mielen yhteistyötä. Kun palaudut haitallisesta stressistä, saat akkuja ladattua. Tässä muutama vinkki meidän joogatunneistamme. Muista myös tiistain ja torstain Pilates-tunnit näiden lisäksi:

  • Yoga Flow keskiviikkoisin klo 19:30 (Sali 2)
  • Yoga Meditaatio torstaisin klo 18:25 (Sali 3)
  • Yoga Flow sunnuntaisin klo 19:15 (Sali 2)

 

Kaikki klubin pehmeät ja harmoniset lajit löydät sinisen värin ilmaelementin alta. Valinnan varaa on paljon. Tunneilla kehität kehonhallintaa, liikkuvuutta sekä rentoutat mielen. Rauhoittumisen kautta pystyt keskittymään arjessa paremmin. Sinisiä Ilmalajeja kuvaavat: Pehmeys, keveys, rauhoittuminen, keskittyminen, rentous sekä levollinen mieli. Tule testaamaan ja lataamaan akkuja. Tervetuloa tunneille rauhoittumaan ja rentoutumaan. Hengitetään siis huhtikuussa!

 

TAPAHTUMAKALENTERIN JÄSENEDUT

Suosittu avantouintivuoro jatkuu Haikarissa vielä huhtikuun ajan. Aplicon jäsenet pääsevät avantoon sunnuntaisin klo 11–12. Huomioithan, että pukuhuoneenkin tulee olla myös tyhjä klo 12.00 mennessä seuraavaa ryhmää varten.

 

Toivottu kahvakuula tunti saa uuden muodon Kahvakuula Circuit -tuntina tapahtumakalenterissamme 14.4 alkaen. Kahvakuula – Circuitissa vahvistetaan kehoa kokonaisvaltaisesti kahvakuulan avulla. Liikkuvuutta, voimaa ja sykettä samassa paketissa. Harjoitus tehdään jumppasalissa “pisteeltä pisteelle” ajatuksella. Tule testaamaan tämä ”after work” – treeni ja aloita viikonloppu Oilin tsemppaavassa ohjauksessa.

 

Perhefutis jatkuu torstaisin klo 17.30–18.30 Mäntynummen Liikuntahallissa. Harjoitukset siirtyvät Muijalan kuplaan kevään edetessä. Tämä tunti pidetään yhteistyössä LOPA:n kanssa. Tunnille ovat tervetulleita kaikki yli 3-vuotiaat vanhemman kanssa.

 

KAUNEUSHOITOLA ANDZINSKA -TAINA ON JÄLLEEN APLICOLLA

Aplicon hoitolaa pyörittää nyt huhtikuun alusta tuttu kauneusalanyrittäjä Taina Andzinska. Tainan hoitoihin pääsee meillä Aplicolla Ratakadulla ja hänen Espoon toimipisteessä. Tainan tavoitat numerosta: 040-5531030 ja sähköiseen varauskirjaan pääset tästä: www.andzinska.fi

Aplicon jäsenille KAUNEUSHOITOLAN AVAJAISTARJOUKSENA kokonaisvaltaista hemmottelua!

  • Aplicon jäsenille täydellinen jalkahoito 50,- (norm.65.-)
  • Kasvo- ja jalkahoito sekä ripsien ja kulmien kestovärit yhteensä 150,- (norm165,-)

 

PERHE PERJANTAI

Perjantai 21.4 vietetään perheiden omaa liikuntapäivää. Tähän päivään on tulossa useita eri tunteja, joihin voit ottaa perheenjäsenesi mukaan. Aikuisille suunnattu ”treffiperjantai”- treeni, perheen teineille opastusta kuntosaliharjoitteluun ja perheen pienimmät pääsevät mukaan perhejumppaan. Tämä tapahtuma on jäsentemme etu ja liikuttaa koko perhettäsi. Tunnit julkaistaan heti pääsiäisen jälkeen ja pääset valitsemaan teidän perheellenne sopivaa tekemistä.

 

LASTENLIIKUNNAN PÄÄTÖSJUHLA

Lasten- ja Perheliikunnan päätösjuhlaa vietetään tänä vuonna yhdessä ulkoillen. Lauantaina 22.4.23 retkeilemme Gunnarlan majalla. Majalle voi saapua Kantarelli-reittiä pitkin kävellen tai autolla. Yhdessä oloa, liikunnallista tekemistä ja makkaran paistoa luvassa. Lisää infoa saat pian omalta lasten- tai perheliikunnan ohjaajaltasi. Myös Omppulan asiakkaat perheineen ovat tervetulleita mukaan.

 

APLICON KEVÄTMARKKIMAT TULOSSA 18.5.2023

Perinteiset Aplicon kevätmarkkinat pidetään taas Helatorstaina 18.5.2023.

Myynti- ja esittelypaikat markkinoille ovat myynnissä nyt. Haluatko sinä ja yrityksesi tai seura tulla mukaan kevään iloiseen ulkotreeni päivään? Ohjelmaa ulkojumppien lisäksi myös perheen pienille mm. talutusratsastuksen ja pomppulinnan merkeissä.

Lohjalaisille seuroille meillä on erityinen haaste tulossa ja 500,00 € sponsorirahaa jaossa. Haluatko kuulla lisää: Ota yhteyttä emma.linden@aplico.fi

 

YRITYKSILLE VELOITUKSETON TAUKOJUMPPA JA LIIKUNNAN ILOA

Taukojumppa sopii esimerkiksi kokouksen tai työpäivän yhteyteen virkistämään ja tuomaan lisää energiaa työyhteisöön. Mieliala kohenee, ajatukset terävöityvät ja stressin tunne kevenee jo tämän pienen jumppahetken aikana. Varaa vierailuumme n. 30min aikaa ja kuulette samalla liikkumisen mahdollisuuksista Aplicossa.

Jätä yhteystietosi emma.linden@aplico.fi ja olemme teihin yhteydessä ja sovimme taukojumppaan sopivan ajan ja paikan.

 

KIITOS KAIKILLE YKSILÖLIIKUNNAN KYSELYYN VASTANNEILLE

Saimme vastauksia sekä jäsenyyteen kuuluvasta Oma Personal-trainer palvelusta, että Lisä Pt-palvelusta. Suurin osa vastanneista on käyttänyt palveluita lihaskunnon kehittämisen apuna, mutta myös startti alkuun, ja tulosten saavuttaminen, olivat suurimpia syitä palveluiden käyttämiseen. Valmentajamme saivat upean 4,7 ka. arvosanan vastaajilta. Kuunteleminen, ohjattavaan paneutuminen, sekä asiantuntijuus nousivat kyselystä kiitoksina esiin. Rakentavaa palautetta tuli siitä, että ei ollut tietoa Oma Pt- palvelusta, jäsenyyteen kuuluvasta henkilökohtaisesta palvelusta. Aplicon jäsenelle kuuluu 2 Oma Personal trainer tapaamista vuosittain. Oma Personal trainer on henkilökohtainen valmentaja liikuntaan ja hyvinvointiin, sekä yhdyshenkilö, joka vastaa mahdollisiin kysymyksiin koskien Aplicoa ja sen palveluita. Muistissa kannattaa pitää myös Oma Pt-tiimin pitämät Oma Personal trainerin kanssa kuntosalilla-treenit. Näitä ohjataan joka toinen viikko, ja löydät ne varausjärjestelmästämme. Toiveena kyselystä nousi esiin lisää erilaisia pienryhmiä, joiden parissa pääsisi harjoittelemaan tavoitteellisesti. Tähän tulemme tarjoamaan tulevien uudistusten myötä paljon uutta.

 

APLICONLINE-TUTKIMUS ON VALMISTUNUT

Iso kiitos kaikille AplicOnline-tutkimukseen osallistuneille! Kyselyyn saatiin joulukuussa huimat 237 vastausta. Teidän vastausten ansiosta tutkimuksesta tuli luotettava ja kattava kokonaisuus, ja se edustaa hyvin perusjoukkoa. Kehitysehdotukset ja palautteet on kerätty talteen ja palvelua lähdetään nyt kehittämään niiden pohjalta! Eniten toivottiin uusia tallenteita ja niiden tekeminen on jo aloitettu viime kuussa. Nyt jo on nähtävissä uusia tallenteita kirjastossa ja lisää tehdään viikoittain.

Laaja laadunseuranta -tutkimus käynnistyy seuraavaksi huhtikuussa. Tässä kyselyssä pääset arvioimaan kaikkia talomme toimintoja. Tämä on väylä päästä mukaan toiminnan kehittämiseen ja antaa oma ääni tulevaisuuden palveluille.

 

NUORTEN KUNTOSALIKURSSI JA KESÄKURSSI

Nuorten kurssilla opitaan kuntosaliharjoittelun salat turvallisesti ja rennossa ilmapiirissä. Ohjaajan opastuksella harjoitellaan käyttämään laitteita ja sopivia painoja. Kurssilta saat myös oman kuntosaliohjelman. Kurssi on suunnattu 13–15 -vuotiaille.

Mikäli perheen nuoriso on vailla liikunnallista kesätekemistä, on meillä toiveestanne alkamassa myös kesäkurssi nuorille. Kurssi alkaa 5.6. maanantaista ja kestää kolme viikkoa. Harjoitukset tehdään kolmena päivänä viikossa. Kysy lisää: nina.karhula@aplico.fi

 

APLICO 4.0 – KLUBI UUDISTUU JUHLAVUONNA 2024

Aplico täyttää 20 vuotta ensi vuonna. Olemme jo aloittaneet suunnittelun, jonka tavoitteena on valita jäsenillemme uusia palveluita syntymäpäivälahjaksi. Henkilökunta on tutustunut kotimaisiin uutuuksiin ja vielä lähdetään Saksaan messuille katsomaan trendit maailmalta. Mitä kaikkea uudistamme ja millaiset palvelut tulemme valitsemaan on ensisijaisesti jäsentemme juttu. Tulemme keräämään huhtikuun aikana asiakastyöryhmän, joka lähtee suunnittelemaan uudistuksia kanssamme. Lähdemme mm. yhdessä tutustumaan muutamiin kuntokeskuksiin, jotta saamme ideoita tutun ympäristön ulkopuolelta. Mikäli hakijoita on paljon tulemme valitsemaan mahdollisimman laajan otoksen klubille kohderyhmän asiakkaita tähän mukaan. Kaikki jäsenemme pääsevät osallistumaan työhön myös kyselyn kautta, eli ei huolta, jos et ehdi tai mahdu mukaan työryhmään. Oletko sinä halukas käyttämään aikaasi Aplico 4.0 -kehitysprojektiin? Aikaa menee muutamiin kokouksiin/työpajoihin ja tutustumisretkiin toukokuun ja syksyn aikana. Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan työryhmään, laitathan viestin, jossa kerrot miksi haet mukaan työryhmään ja mikä on tämänhetkiset palvelut, jota klubilla käytät. Hakemukset osoitteella: jutta.osterberg-hurme@aplico.fi. Ilmoitamme valituille 20.4. mennessä miten työ lähtee käyntiin. Upeita vuosia ja juttuja on edessä!

 

HYVÄ TAPA – HIKIPYYHE MUKAAN TREENEILLE

Hyvä tapa on edelleen pestä kädet mennen ja tullen treeneistä. Toivomme, että se pysyy kaikilla meillä mukana toimintamalleissa. Suosittelemme myös, että otat hikipyyhkeen jumpille mukaan sekä kuntosalille. Meillä on myös uusia makeita pyyhkeitä Aplico Shopissa. Tulossa on myös Lohja700-teeman oma pyyhe myyntiin loppukuusta.

 

PÄÄSIÄISEN AIKATAULU

Pääsiäisen aikaan meillä on erikoisaikataulua pyhäpäivissä sekä sunnuntaina. Katsothan tuntien kellonajat sähköisestä varauskirjasta niin olet oikeaan aikaan tunneilla.

  • Pe klubi avainkortilla vain jäsenille
  • La vastaanotto avoinna 09-14 ja ohjatut ryhmäliikunnat normaalisti
  • Su vastaanotto avoinna 16–20 ja ohjatut ryhmäliikunnat lukkarin mukaan
  • Ma klubi avainkortilla vain jäsenille

Avainkortilla meidän jäsenemme kulkevat kuntosalilla ja virtuaalijumpilla kaikkina päivinä 04-24 välillä. AplicOnline-tunnit palvelevat myös pääsiäisen lomamatkoilla.

 

Hyvää pääsiäistä kaikille!

 

 

Liikunnallista ja ilon täyteistä huhtikuuta!

 

Treeni terveisin,

Jutta Österberg-Hurme, tj yhdessä koko henkilökunnan kanssa

Liikunta – ja Hyvinvointikeskus Aplico

info@aplico.fi

www.aplico.fi www.facebook.com/AplicoLohja

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: