Jäsentiedote 2/2020 ja jäsenetuja

Arvoisa asiakas,

Vuodenvaihde on ollut poikkeuksellisen aktiivinen, kuten koko viime vuosi. Vuonna 2019 Aplicossa liikkui ennätysmäärä asiakkaita verrattuna viimeiseen kolmeen vuoteen. Tämä on hieno asia, että olemme onnistuneet palveluissamme ja juuri sinä olet valinnut meidät liikuntapaikaksesi. Tämän vuoden tammikuu yllätti meidät täysin. Olemme vuosia antaneet jäsenille mahdollisuuden antaa lahjaksi läheiselle liikuntalahjakortti, kun tätä aina toivotaan. Tänä vuonna mahdollisuuden käytti lähes tuplamäärä asiakkaita aikaisempaan verrattuna. Tämä aiheutti sen, että tammikuun normaali ruuhkaisuus oli jo melkoinen. Tämä oli joinain päivinä muuta, kuin elämyksiä arkeen. Pyrimme tammikuussa reagoimaan heti ja siirtämään tunteja isompaan saliin ja joitain tunteja pidettiin useampi, jotta halukkaat mahtuivat mukaan. Positiivinen ongelma, mutta kuitenkin tästä syystä olemme tehneet päätöksen, että jos lahjakorttia vielä loppuvuonna jaetaan ei sen käyttöaika tule enää olemaan tammikuu. Näin jäsentemme liikunnan toimivuus arjessa saadaan taattua. Lisäksi olemme asettaneet Aplicoon myös ylärajan jäsenyyksien osalta. Myymme uusia asiakkuuksia lähtevien tilalle, mutta kasvua emme tavoittele tänä vuonna, vaan ylläpidämme nykytilan. Tällä takaamme sen, että harjoittelusi on sujuvaa vuoden kaikkina kuukausina. Tämä tammikuu yllätti aktiivisuudellaan meidät kaikki. Haluamme myös pyytää anteeksi tätä hässäkkää ja mahdollista harmia tammikuun aikana. Tästä on otettu opiksi ja prosesseja kehitetty kaikkien palautteiden pohjalta. Hienoa on kuitenkin se, että liikunta on aloitettu aktiivisesti Lohjalla ja Aplicossa. Kiitos sinulle aktiivisesta tammikuusta!

UUDISTUKSISTA KUNTOSALILLA JA RYHMÄLIIKUNNASSA
Nyt on kaikki uudet laitteet kuntosalilla ja pienvälinehankinnatkin saatu taloon. Viimeisimpänä tuli vielä viime viikolla feet up-tuolit kuntosalille. Uudet laitteet kuntosalille (loitontajalaite ja penkkipunnerruspenkki) saapui jo viime vuoden puolella. Salille uusittiin samalla myös hyppynarut ja uudet vastuskuminauhat. Ryhmäliikuntatilaan tuli mm. uudet patjat ja upeat levytanko setit sali 1 tilaan. Nämä kaikki nousivat toiveiksi viime syksynä ja toivomme niistä nyt olevan iloa harjoittelussasi. Vastaathan jatkossakin kaikkiin kyselyihimme. Toteutamme eniten toivottuja asioita joka vuosi.

APLICON JÄSENTEN OMA YSTÄVÄVIIKKO 10.-16.2.
Ensi viikolla vietetään Aplicon Ystäväviikkoa. Ohjelmassa on tänä vuonna jäsenille 90’s-sisäpyöräilytunnit feat. DJ Masa ma klo 18:20 ja 19:15. Nämä tunnit täyttyivät viime syksyn Halloween-tapahtumassamme ja toiveita sateli uusinnasta. Muistathan varata paikkasi ajoissa, että pääset varmasti mukaan nauttimaan huikeasta tunnelmasta ja treenistä. Toinen jäsenten toivoma ohjelma tälle viikolle on Jukan 3 tunnin Marathon-sisäpyöräilytunti lauantaina klo 12:15-15:15. Klubiltamme löytyy selvästi monia, jotka haluavat haastaa itseään ja kehittää kestävyyttään. Varaa paikkasi ajoissa, jos haluat olla mukana Jukan huikeassa treenissä.

Tapahtumaviikko on Aplicon jäsenten oma juttu, ei avoimet ovet. Vain vaaleanpunaisille ryhmäliikuntatunneille saa jäsen tuoda ystävänsä treenaamaan koko viikon ajan 2 eurolla ja perjantaina kuntosalitreeni maksaa ystävällesi 2 euroa. Tämä on jäsenten oma etu, jos haluat tarjota ystävällesi liikunnallisen ystävänpäivälahjan. Ystäväviikon kunniaksi arvomme vaaleanpunaisille tunneille vaaleanpunaiseen tai punaiseen pukeutuneiden kesken yllätyspalkintoja joka tunnilla. Olethan taas mukana, kun Aplicolla tapahtuu. Tervetuloa hakemaan hyvää oloa ja vaihtelua treeneihin.

KEVÄÄN VIIMEISET VALMENNUSRYHMÄT- VIELÄ EHTII MUKAAN
Valmennusryhmät ovat osoittautuneet isoksi avuksi motivaation löytämiseen sekä tulosten saavuttamiseen. Aikaisempien ryhmien asiakaspalautteet kertovat parhaiten miksi sinunkin kannattaa lähteä mukaan: ”Ryhmävalmennus on tuonut mukanaan säännöllisyyttä, itseluottamusta ja uskallusta myös omatoimiseen treeniin.” Olen saanut rohkeutta haastaa kroppaa turvallisessa ohjauksessa.” ”Ryhmän lämmin ja kannustava henki auttoi minut kohti tavoitteitani.”
Valmentajan ja ryhmän tuki auttavat eteenpäin ja saat enemmän irti treeneissä.

Haluatko päästä eroon niska- ja hartiakivuista? Fustra- harjoittelu on palkittu vuonna 2012 Suomessa vuoden liikuntatuotteena. Harjoittelun tavoitteena on vähentää lihaskireyksiä, lisätä nivelten liikkuvuutta sekä lisätä voimaa ja kestävyyttä heikkoihin lihaksiin monipuolisesti. Harjoittelun tuloksena saadaan kivuton ja vapaasti liikkuva keho, sekä hyvä ryhti. Tästä o myös UKK Instituutin tekemä tutkimus, joka osoittaa tämän todeksi.

Fustra- valmennusryhmät:
ti 4.2. klo 17:00 – 1 paikka vapaana
ti 11.2. klo 18:05 – 3 paikkaa vapaana

Kaipaatko uutta puhtia treeniisi? Paremman kunnon ja kevyemmän olon? Kiinteämpi-ryhmässä saat monipuoliset ohjelmat ja ryhmän tuen tekemiseesi. Valmentaja varmistaa, että tulokset paranevat viikkojen aikana, ja on paikalla auttamassa sinua ylittämään itsesi. Tee päätös hyvinvoivasta kehosta ja paremmasta jaksamisesta jo tänään!

Kiinteämpi- valmennusryhmät:
Ke 5.2. klo 18:00 – 2 paikkaa vapaana
To 6.2. klo 18:15 – 2 paikkaa vapaana

KokoNainen-ryhmä on valmennusryhmä aikuiselle naiselle. Ryhmässä opetellaan itselle kokonaisvaltainen hyvä olo. Kuntosaliohjelmien lisäksi ryhmässä pääsee kuuntelemaan luentojen merkeissä ravinnosta, levosta ja naisen kehon muutoksista.

KokoNainen- valmennusryhmä:
ti 25.2. klo 19:15 – 3 paikkaa vapaana

Tämä uusi vuosikymmen on hyvä aloittaa valmennuksen parissa.
Lue lisää ryhmistä ja niiden tarjonnasta: https://aplico.fi/valmennusryhmat-2020/

Ilmoittaudu mukaan ryhmään tästä: https://aplico.fi/yhteystiedot/ilmoittaudun-mukaan-seuraavaan-ryhmaan/

HEI ODOTTAVA ÄITI
Olethan huomannut, että kevään tarjonnastamme löytyy jälleen suosittu 9Months -kurssi, jolle voit osallistua kaikissa raskauden vaiheissa? Kurssin aikana käymme läpi mm. liikuntaa raskausaikana ja sen jälkeen, kehon palautumista raskaudesta sekä keskivartalon ja lantionpohjalihasten harjoittamista. Yksi kurssikerta koostuu aina 30 min. liikuntaosuudesta sekä 30min. tietoiskusta.
Kurssi alkaa keskiviikkona 5.2. klo 17:15, ja mukaan mahtuu vielä! Jos kiinnostuit, ilmoittautumiset ja lisätiedot: nina.karhula@aplico.fi tai 044-0885529

HELMIKUUN TEEMA- RYHMÄLIIKUNTATUNTI
Olethan huomannut, että perjantai- iltapäivissä ohjaamme joka kuukausi eri tuntia klo 15:15-16:00. Helmikuun teematuntina on Tabata by X-Method-tunti. Tämä on fyysisesti haastava treeni, joka polttaa tehokkaasti rasvaa. Lähde rohkeasti mukaan treenaamaan aikaa vastaan.

TAPAHTUMAKALENTERISSA JÄSENILLE
– Karkauspäivää vietetään meillä Lavis-Marathonin merkeissä ja tuolloin Taikametsän perhejumpat pääsevät liikkumaan ulos.

– Sählyä pelataan Mäntynummen-liikuntahallilla joka lauantaiaamu Jussin ja Miikan kanssa klo 09:00. Mukaan vain sisäkengät, oma maila ja lähde mukaan hauskaan hikoiluun.

– Ystäväviikko maraton ja DJ sisäpyöräilyllä höystettynä 10.-16.2.

APLICO ON MUKANA MENOSSA, TULETHAN SINÄKIN?
– Olemme mukana HELMI messuilla sunnuntaina 9.2. Meillä on oma ständi ja Sari pitää luentoa sekä Jokke ja Jussi ovat mallina muotinäytöksessä. Tervetuloa messuille Laurentius saliin klo 10-16.00. Messuille on vapaa pääsy.

– Löydät meidät myös Jääkaruselli-tapahtumasta 21.-22.2. Aurlahdesta. Ständin lisäksi ohjaamme tapahtumalavalla mm. Lavista ja perhejumppaa.

– Aplico on mukana myös Lohjan BNI-ryhmässä Lohja Lake:ssa. Jos sinä haluat tulla joku päivä meidän vieraanamme esittelemään oman yrityksesi toimintaa, niin laitathan siitä viestin jutta.osterberg-hurme@aplico.fi. Kokoukset ovat aina torstai aamuisin ja klo 7.15-9.00.

JÄSENYYTESI EDUT
Olethan muistanut tarkistaa mitä jäsenetuja sinulla on jäsenyydessäsi. Osa eduista seuraa mukanasi aina ja niitä tulee lisää aina jäsenyysvuosiesi myötä. Klikkaa itsesi tästä jäsenetuihin, jos viime vilkaisusta on tovi. Muistathan hyödyntää lahjakorttisi ja vinkkinä siihen voisi olla, vaikka Jutan arjenhallinnan luennot torstaina 6.2. klo 18:00 ja perjantaina 7.2. klo 11:00. Lyhytkurssin hinta on vain 20 euroa ja siihen sisältyy Kunnon 15 minuuttia-kirja luennon lisäksi. Tässä yksi vinkki mihin lahjakortin voit hyödyntää.

Klikkaa itsesi tästä jäsenetuihin ja hyödynnä etusi: https://aplico.fi/wp-content/uploads/J%C3%A4senyyden-edut-2019.pdf

Mikä ihmeen feet up -tuoli kuntosalilla? Kurkkaa tästä meidän kanavalta pari vinkkiä: https://www.youtube.com/watch?v=2ySL8MqyIbc&t=3s

Hyvää ja liikunnallista helmikuuta sinulle! Tapaamisiin klubilla!

Treeni terveisin,

Jutta Österberg-Hurme, tj yhdessä koko henkilökunnan kanssa

Liikunta – ja Hyvinvointikeskus Aplico
info@aplico.fi
www.aplico.fi
www.facebook.com/AplicoLohja

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: