Kauhistuttava keskiviikko klubilla

Sari A. ennen Cruiser-tuntia

Vaihtelu virkistää. Motivaation ylläpitämiseksi tarvitaan usein vaihtelua myös liikunnan parissa. Vaihtelu on yksi asia, joka pitää meidät Aplicolaiset liikkeessä. Ohjaajat nauttivat positiivisesta hulluttelusta ja asiakkaat ovat myös ihailtavasti mukana tapahtumakalenterin tunneillamme. Pieni pilke silmäkulmassa ei ole koskaan pahasta, varsinkaan syksyn pimetessä.


Tunnelmaa sisältä

Halloween on hyvä paikka toteuttaa tätä ajatusta. Muutama viikko sitten vietettiinkin “kauhistuttavaa keskiviikkoa klubillamme”.

Horror Spinning -illan sijaan tänä vuonna Halloween iltaa vietettiin keskiviikkona 30.10. Tällä kertaa tapahtuma valtasi koko talon.

Riikka valmiina “Spooky Pilatekseen”

Ryhmäliikuntatunnit saivat omat Halloween-nimensä ja ohjaajat suunnittelivat asut tukemaan illan tuntien teemaa. Illalla liikuttiin mm. Evil Iron Qubessa, Kyöpelinvuoren nyrkkeilyssä ja Kauhistuttavissa paritansseissa. Kahdeksalla tunnilla nähtiin monia asuja myös asiakaiden päällä. Illan paras asu palkittiin ja sen sai tänä vuonna Outi Ikävalko-Kärki mahtavalla zombie-asulla.


Nallen kanssa kuvassa.
Emma-Peppi mukana menossa
Rastilla mietitään arvoitusta.

Illan aikana samaan tunnelmaan pääsivät myös klubin pienet liikkujat. Ulkona viettettiin koko perheen Halloweenia. Ilta alkoi Zumbatomic-ryhmän tanssiesityksellä. Lapset suuntasivat sen jälkeen metsään elämysradalle. Metsässä tavattiin jumppatunneilta tuttu Peppi ja Aplico-nalle. Täysikuu valaisi pihaa lasten taskulamppujen kanssa, tehden tunnelmasta täydellisen. Yhdessä liikkumisen ja tekemisen ilo näkyi vahvana.

Kiitos kaikille iltaan osallistuneille. Ensi vuonna taas uudelleen!

Lue lisää: Halloween Aplicossa 2012

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: