Sinustako aktiivisempi? EU projekti -Let’s be active alkaa 13.12.

Uusi kolmen vuoden Let’s #BEACTIVE -projekti alkaa 13.12. Aplicossa! Projektin tavoitteena on saada 60 000 inaktiivista Eurooppalaista omaksumaan terveyttä edistävät elintavat. Oletko sinä yksi heistä?

”Fyysinen passiivisuus on neljänneksi suurin riskitekijä kansalaisten ennenaikaiselle kuolleisuudelle ja inaktiivisuuden aiheuttamat taloudelliset kustannukset nousevat 80,4 miljardiin Euroopassa vuosittain. Kulut ovat noin 6,2 % kaikista Euroopan terveydenhuollon menoista.”

Vuonna 2018 alkaneen Let’s #BEACTIVE -projektin tavoitteena on saada kolmen vuoden aikana 60 000 fyysisesti passiivista aikuista muuttamaan elintapoja aktiivisempaan suuntaan. Let’s #BEACTIVE -projekti toteutetaan ohjatusti viidessäsadassa kuntokeskuksessa kahdeksassa eri Euroopan maassa. Suomen tavoite on saada mukaan 18 kuntokeskusta vuosittain ja liikuttaa yhteensä 2100 inaktiivia henkilöä kampanjan aikana. Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico on yksi näistä kuntokeskuksista.

Let’s #BEACTIVE -projekti muodostuu kuuden viikon motivointi-ohjelmasta ammattilaisten ohjauksessa. Harjoittelu jatkuu omatoimisesti kuuden viikon ohjatun jakson jälkeen. Osallistujien motivaatiota ja käyttäytymismuutosta seurataan säännöllisesti. Ohjelman tavoite on motivoida osallistujat ottamaan käyttöön ohjelman kautta esitellyt terveelliset elämäntavat loppu elämäksi.

Projekti on jatkoa SKY:n ja Europe Activen edelliseen EU hankkeeseen “Aktiivinen ikääntyminen” A Good Practice Guide for PAHA (Eng). Osallistujat, kuntokeskukset ja ohjaajat saavat EU:n ja EuropeActiven myöntämät kunniakirjat merkiksi projektin läpiviennistä ja osuudestaan Eurooppalaisten hyvin voinnin sanansaattajina.

Haluatko sinä olla yksi onnistuja näiden ihmisten joukossa?

Kaipaatko lisää vireyttä ja parempaa oloa? Haluaisitko, että liikunta olisi osa aktiivista arkeasi? Oletko 40–55-vuotias ja aktiivinen liikunta ei juuri nyt ole osa elämääsi?

Mikäli vastaat KYLLÄ myös alla oleviin kysymyksiin, on Sinulla mahdollisuus päästä mukaan ryhmään, mikä aktivoi Sinut liikkumaan. Ryhmä alkaa torstaina 13.12. ja kestää kuusi viikkoa. Joka viikko tapaat sekä liikunnanohjaajan että ryhmäsi yhteensä 2-4 kertaa. Lue lisää hakukriteereistä alta.

Kuka voi hakea:

  • 40-55 –vuotias nainen tai mies
  • Et juuri nyt harrasta liikuntaa
  • Et ole omatoimisesti löytänyt omaa liikuntaharrastusta
  • Kaipaat arkeesi lisää vireyttä ja energiaa
  • Sinulla on todettu jotakin seuraavista:
    • korkea verenpaine, sokeriarvot tai kolesteroli
    • tuki- ja liikuntaelin vaivoja tai haasteita
  • Pystyt sitoutumaan vähintään 90 % harjoitusohjelmaan

(Tarkemman harjoitusohjelman näet alla. Kuntosali – harjoituksista valitaan ryhmittäin yksi kellonaika.)

Harjoituspaikka on Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico osoitteessa: Ratakatu 24, 08150 Lohja

Kyseessä on Euroopan laajuinen projekti, jonka tavoitteena on aktivoida sinua ottamaan säännölli­nen terveysliikunta osaksi jokapäiväistä arkea myös projektin jälkeen.
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico on yksi kuntokeskus Suomessa, joka on lähtenyt mukaan liikkumattomien aktivoinnin talkoisiin. Hae mukaan ryhmään oheisella kaavakkeella. Kaikille hakemuksen lähettäneille ilmoitamme valinnasta viimeistään 10.12. Projektin hinta osallistujalle on koko 6 viikon ajalta 39,00 euroa. Osallistumismaksu veloitetaan ensimmäisen kerran yhteydessä, kun asiakas on lunastanut paikan projektissa.

Mukaan projektiin mahtuu hakijoista 50 ensimmäistä, jotka täyttävät alla olevat kriteerit. Mikäli hakemuksia tulee enemmän, kuin 50 kpl niin valitsemme 50 sopivinta mukaan hankkeeseen. Etusijalla valintaan ovat ei liikkuvat ja vähiten aktiiviset henkilöt, joilla liikkumattomuus tuo haasteita terveyteen ja työkykyyn. Valinnan suorittaa Aplico.

 

6 viikon ohjelma:

Viikko      
vko 1 Torstai 13.12.
klo 17.30-18.30.
Let’s Be Active alkaa
(Luento)
Lauantai 15.12.
klo 12.00 tai 12.30 Sisäpyöräily ja Kehonhuolto
(Liikunta)
 
vko 2 17.12. tai 18.12.
Ohjattu kuntosaliharjoitus
3 pienryhmää, valitaan yksi aika
(Liikunta)
ma 17.00-18.00
ma 19.30-20.30
ti 19.30-20.30
20.12. Torstai
klo 17.15-18.15
Kuntojumppa ja Terveselkä
(Liikunta)
22.12. Lauantai
klo 12.00-13.00
Hyvän ravinnon ABC
(Luento)
vko 3   27.12. Torstai
Ohjattu kuntosaliharjoitus
3 pienryhmää, valitaan yksi aika
(Liikunta)
to 17.00-18.00
to 18.00-19.00
to 19.00-20.00
29.12. Lauantai
Klo 12.00-13.00
Kuntojumppa ja Terveselkä
(Liikunta)
vko 4 2.1. Keskiviikko
Klo 19.15-20.00 Sisäpyöräily tai Klo 19.15-20.00 Jooga Venyttely
2 ryhmää, valitaan toinen
(Liikunta)
3.1. Torstai
klo 17.15-18.15
Kuntojumppa ja Terveselkä
(Liikunta)
5.1. Lauantai
Klo 12.00-13.30
Unen ja levon merkitys ja Kehonhuolto
(Luento ja liikunta)
vko 5 7. tai 8.1.
Ohjattu kuntosaliharjoitus
3 pienryhmää, valitaan yksi aika
(Liikunta)
ma 17.00-18.00
ma 19.30-20.30
ti 19.30-20.30
10.1. Torstai
Klo 17.15-18.15
Liikuntatuokio/ryhmän toive
(Liikunta)
12.1. Lauantai
12.00-13.00 Arjenhallinta
(Luento)
Klo 13.00-13.45 Sisäpyöräily tai Klo 13.00-13.45 Jooga Venyttely
2 ryhmää, valitaan toinen liikunta
(Liikunta)
 vko 6 14. tai 15.1.
Ohjattu kuntosaliharjoitus
3 pienryhmää, valitaan yksi aika
(Liikunta)
ma 17.00-18.00
ma 19.30-20.30
ti 19.30-20.30
17.1.Torstai
Klo 17.30-19.00
Let’s Be Active päätös
(Luento)
Omatoiminen
harjoittelu alkaa

Hakulomake

[contact-form-7 id=”1266″ title=”Let’s be active 2018″]

Jaa tämä sivu
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Kyllä, varaan näytetunnin: