Monipuolisesta liikuntakattauksesta motivaatiota

Me uskomme siihen, että säännöllinen liikunta kannattaa. Siitä saa lisää virtaa arkeen ja terveyttä kotiin viemiseksi. Liikunta -ja Hyvinvointikeskus Aplico on tunnettu monipuolisesta ryhmäliikuntatarjonnastaan ja tilavasta kuntosalistaan. Näiden kivijalka tuotteidemme lisäksi pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme tapahtumakalenteri -palvelun kautta monipuolisia liikuntaharrastuksia klubilla ja myös klubin ulkopuolella.

Vuodesta 2008 saakka tarjonnassamme on ollut mukana uinti ja vesiliikunnat. Yhteistyö Lohjan liikuntakeskuksen kanssa on ollut antoisa ja tälläkin kaudella uimahallissa meidän asiakkaat pääsevät keskiviikko aamuisin uimaan ja torstaisin vesijumppaan sekä vielä perjantaisin vesitreeniin. Vesi on hyvä palauttava elementti ja toimii lajina kaikille harrastajille. Myös vammoista palautumiseen esimerkiksi vesijuoksu on omiaan. Muun muassa nämä ovat syitä miksi me haluamme tarjota vesiliikuntaa asiakkaillemme jäsenyyteen kuuluvana etuna.

Kaksi edellistä kautta olemme saaneet Harjunkiekon kanssa tehdä yhteistyötä ja sitä kautta oman lätkävuoron. Se oli suosittu liikuntamuoto, joka palaa varmasti vielä tarjontaamme. Tänä syksynä olemme vaihtaneet hokkarit tennareihin ja juoksemme Mäntynummen koululla reikäpallon perässä. Sählyvuoromme alkoi viime lauantaina ja sai hyvän startin.

Tapahtumakalenterimme on luotu tuomaan vaihtelua vakituiseen ryhmäliikuntakalenteriin. Sieltä löytyy tekniikkatunteja ja monia lajeja, joita asiakkaamme toivovat. Tällä hetkellä lauantaissa pyörii Rumbita Street -tunti sunnuntaissa RVP Extreme. Juoksukoulu on yksi suosituimmista tapahtumakalenterimme lajeista. Se toistuu vuosittain. Parin viikon päästä käynnistyy tuttuun tapaan Aplicon oma Halloween-viikko, joka tuo väriä pimeään syksyyn. Halloween-viikolla pääset katsomaan mm. kauhuleffoja fillarin selässä. Live DJ tuo myös sillä viikolla elämyksiä asiakkaidemme arkeen.



Tapaamisiin klubilla,

Jutta Österberg-Hurme, Tj
Liikunta -ja Hyvinvointikeskus Aplico
Ratakatu 24, Lohja
www.aplico.fi

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: