Toinen ylimääräinen jäsentiedote -toiminta 25.1. alkaen.

Ei ole oikein enää sanoja tämän tilanteen edessä ja jatkuessa. THL:n suosituksesta ja kaikesta toimialamme tärkeydestä huolimatta Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa HUS alueella toimitilojen täysisulkua vielä 2 viikkoa. Tämä ei ole oikeasuhtaista ja perusteltua, kun rajoitustoimet ovat myös olleet toimivat paikan päällä. Meillä toimitaan kuitenkin viranomaisten määräämällä tavalla ja perinteiseen tapaan emme ihan vielä pääse liikkumaan. Liikunta kanssamme jatkuu kuitenkin kaikilla sallituilla malleilla, ja kahlataan vielä pieni pätkä tätä erikoista aikaa. Käytetään se hyvin, ja opetellaan jotain uutta liikunnankin saralla. Onko se aina kivaa? Ei ole, mutta hyvinvoinnin eteen tehdään nyt kimpassa töitä. Tämä tiedote on täynnä korvaavia palveluita, joita me olemme sinulle rakentaneet. Toiveenne avannostakin on nyt mukana palveluissa. Ota hyvä asento, lue loppuun ja poimi omasi.

 

Lyhyt ote AVI:n tiedotteesta teille taustaksi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 21.1.2022 klo 15:54 päätöksen, jolla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella voimassa olevaa liikunta- ja virkistystilojen sulkumääräystä jatketaan 7.2.2022 asti. Sairaanhoitopiirin lausunnon perusteella on yksiselitteistä, että tilojen sulkumääräystä ei voida vielä lieventää tai jättää tietynlaisia tiloja päätöksen ulkopuolelle”, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Tarvittavia rajoitustoimia arvioidaan alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä viranomaisten yhteistyössä. Aluehallintovirasto määrää rajoituksia silloin, kun ne arvioidaan välttämättömiksi ja oikeasuhtaisiksi keinoiksi epidemian leviämisen hillitsemisessä. Rajoituksia puretaan tai lievennetään siinä vaiheessa, kun tiukat rajoitukset eivät ole enää välttämättömiä.

”Seuraamme ilman muuta tiiviisti tilannetta ja mahdollisia muutoksia epidemian torjuntatoimien valtakunnallisessa ohjauksessa. Pyrimme omalta osaltamme viestimään myös ennakoivasti, jos päätöksiimme tulee muutoksia”, Mölsä kertoo.

 

Miten liikunta kanssamme jatkuu?

Kaikki jo edellisillä viikoilla luomamme palvelut ovat yhä käytössäsi. Tässä vielä vähän lisää suunnittelemiamme palveluita liikuntasi tueksi. Kaikki tiedotteen palvelut kuuluvat jäsenmaksuusi ja jäsenyyteesi.

 

Mitä uutta meillä on tarjota sinulle?

  • UUTUUTENA avaamme Sali 1:n tilaan aerobiseen-harjoitteluun treenitilan. Tilassa on 2 juoksumattoa, pyörä ja soutulaite, joissa pääset tekemään aerobista treeniä. Käytössäsi on myös joitain painoja tässä tilassa lihaskuntoa varten. Tunnit tulevat varattavaksi perjantaina 21.1. klo 20:00 ja voit varata yhden vuoron kerrallaan. Varaukset toimivat muiden perhevuorojen tapaan. (Kts. tiedotteen lopusta perhevuorojen ohjeistus.) Huomioi että tässä tilassa joudumme pitämään ikärajan 16 v.

 

  • Kevään UUTUUKSISTA HIIT on nyt lukujärjestyksessä! HIIT-treeni lanseerattiin etänä 14.1. perjantaina. Nyt viikkotunnit starttaavat AplicOnlinessa lukujärjestyksen mukaisesti ma ja pe. Jos et ehdi liveen, niin löydät tunnin myös tallennekirjastosta uutuutena ensi viikolla. Petra ja Risto ovat kuvanneet jo uudet tallenteet iloksesi.

 

UUTTA: Pienryhmätreenit ulkona Oma Personal trainerin kanssa. Oma PT:t järjestävät seuraavien 2 viikon aikana pienryhmätreenejä ulkona. Treeni on lihaskuntotreeni, ja mukaan mahtuu 6–8 liikkujaa kerrallaan. Välineinä käytetään tankoja ja levypainoja. Lihaskunnon ylläpito, ja sen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää, ja siksi haluamme tarjota tällaisen treenin mahdollisuuden. Tässä alla näkyy ensi viikon treeniajat. Lisäämme harjoitusaikoja tarvittaessa. Tule tekemään lihaskuntotreeni ulkona kenen tahansa Oma Personal trainerin kanssa

 

TI 25.1. klo 10:00 / Christian

TI 25.1. klo 18:00 / Jussi

KE 26.1. klo 09:00 / Jussi

KE 26.1. klo 17:30 / Miikka

KE 26.1. klo 18:15 / Petra L

TO 27.1. klo 12:00 / Petra L

TO 27.1. klo 16:00 / Christian

TO 27.1. klo 17:00 / Jussi

PE 28.1. klo 10:30 / Risto

 

  • Tulossa on vielä TOIVE UUTUUTENA avanto mahdollisuus. Aplicon omat avantovuorot Haikarissa ovat ma 14:00-15:00 ja ke 17:00-18:00. Nyt yleisten saunatilojen ollessa suljettuna on vain avanto avoinna, ja kun Avi päättää päästää meidät myös sisälle teillä on non-stop-mallilla käytössä myös sauna ja pukutilat haikarissa. Palvelu on nyt keväällä jäsenyyteesi kuuluva etu. Tästä vielä lisää infoa somekanavissamme ensi viikolla. Ilmoittauduthan varausjärjestelmästä avantovuoroon, niin näemme, millainen kysyntä tällä uudella palvelulla on. Muistathan, että suositus on mennä avantoon kaverin kanssa turvallisuussyistä, ei yksin.

 

Mitä kaikkea meillä on jo nyt vaihtoehtoiseen liikuntaan

  • Perhevuorot kuntosalille, jolloin voit varata yhden salin tiloista koko perheesi käyttöön jäsenyyteesi kuuluvana. Lue koko perhevuorojen ohjeistus tiedotteen lopusta, jos tämä malli ei ole sinulle vielä tuttu.
  • Perhevuorot sisäpyöräilysaliin ja Sali 3:n tilaan omaehtoiseen treeniin tai virtuaalijumpille. Virtuaalijumpista löydät meidän omia ohjattuja treenejämme ja mm. Les Mills -Bodypumpin.
  • Ulkotreenejä ja ryhmäliikuntaa Aplicon pihassa kaikille jäsenillemme. Nämä tunnit löydät pinkin värisinä lukkarista. Varaa paikkasi ennakkoon tuntivarausjärjestelmästä, ja tule hakemaan sekä raitista ilmaa että hyvää hikistä oloa. Ohjaaja kuittaa sinut mukaan tunnille ulkona, niin tunneille tullaan käymättä lainkaan sisätiloissa. Aplicon jäsen saa tuoda oman perheenjäsenen mukaan näille treeneille, jos näin on mukavampi lähteä kokeilemaan uutta. Muut ulkotreeneille kertamaksulla. Ulkotreeneissä on pakkasrajana -15 astetta.

 

Peruspalvelut mukanasi ajasta ja paikasta riippumatta

  • AplicOnlinen avulla tuotamme meidän koko lukujärjestyksen suoraan kotiin. Oma PT -palvelut saat itsellesi etänä tai ulkona.
  • AplicOnlinesta löydät myös paljon etävalmennusta ja oppia liikuntasi tueksi. Ota vaikka joku valmentajamme haaste vastaan seuraaville viikoille. Nyt on siihen loistava aika.
  • Pääset AplicOnlineen verkkosivuiltamme ja suoraan tästä: https://aplico.fi/apliconline/ Tämänhetkinen AplicOnline- salasana on sinulla sähköpostissasi tässä tiedotteessa, jolla pääset jäsenyyteen kuuluvaan materiaaliin.
  • Halutessasi voit tuntikalenterin kautta ilmoittautua tunnille ”treenaan striimein kotona”, kun teet mitä vain AplicOnline -treeniä. Näin sinulle jää käyntihistoriaa ja me näemme, että sinä olet mukana liikkumassa etäpalveluilla. Kiitos kaikille lukuisista some-päivityksistä ja viesteistä, joita olemme saaneet. Ne ovat huikeita fiiliksen luojia, puolin ja toisin.

 

Muistathan hyödyntää rahanarvoiset jäsenetusi

  • Picadelin salaattietu -30 % jäsenkortillasi on voimassa Prismassa vielä tammikuun loppuun. Hae lounassalaatit, vaikka joka päivä koko perheelle tällä edulla.
  • Fysioksesta saat voimassa olevalla jäsenkortillasi maksuttoman konsultoinnin vuosittain. UUTENA juttuna saat tämän 30 min konsultaation käyttää valintasi mukaan fysioterapiaan, osteopaatille tai jalkaterapeutille. Varaa oma aikasi https://www.fysios.fi/toimipisteet/lohja-fysioterapia ja kirjaamalla lisätietoihin Aplicon jäsen, saat tämän edun itsellesi jäsenyyteesi kuuluvana. Nyt on hyvää aikaa hyödyntää tämäkin etu oman kehon parissa.
  • Aqua Action tarjoaa jäsenillemme ja heidän perheenjäsenilleen -10 % alennuksen kaikista normaalihintaisista vesiurheilutuotteistafi -verkkokaupassa. Linkki: www.aquanetti.fi . Saat jäsenalennuksen käyttöösi kirjoittamalla CMS2022 verkkokaupan ostoskorin syötä aktivointikoodi -kenttään.
  • Intersportissa on jäsenillämme jatkuva etu -5 % jäsenkortilla.

 

Kaipaatko ryhmäliikuntaan välineitä kotiin?

Avaamme nyt pienvälineiden vuokraukset tukemaan ryhmäliikuntatreenejä kotona. Varaa oheisen linkin kautta välineet, ja aika niiden noutoon. Porrastamme noutoa ylimääräisten kontaktien välttämiseksi. Tästä linkistä varaamaan omat kaksi välinettä, ja katsomaan lisäohjeet: https://docs.google.com/spreadsheets/d/1VpT7r2oqLz8NmQN_NmL-UU95fbm1bPXkaM_jtkuPODU/edit?usp=sharing

 

Muuta toiminnasta

  • Kahviosta saat kahvin tai virvoitusjuomat ”take awayna” mukaasi treenin jälkeen.
  • Lapsiparkki Omppula ei ole toiminnassa ko. aikana välisenä aikana Avin määräyksestä.
  • Personal Trainerit ja valmennusryhmien valmentajat infoavat omat asiakkaansa miten treeninne sujuvat ja jatkuvat ko. viikkojen aikana. Oma PT ja Lisä PT-tapaamiset on mahdollista saada myös etävalmennuksena, kotonasi tai ulkona valintasi mukaan.

 

Voinko saada hyvitystä nykyisen sulun ajalle 25.1.–7.2. väliselle ajalle?

Liikuntapalveluiden tuottaminen jatkuu sulusta huolimatta. Toivomme toki, että ylläpitämämme palvelut pitävät sinut liikkeessä ja liikunta yhdessä jatkuu. Tämän tuen voit paikalliselle yritykselle ja sen työntekijöille osoittaa sillä, että jatkat nämäkin kaksi viikkoa kanssamme etäpalveluilla ja ulkoliikuntoja hyödyntäen, joita tuotamme jäsenyyden eteen.

 

Mikäli kuitenkin päätät olla liikkumatta kanssamme, niin www-sivuillemme tulee maanantaina 24.1. lomake tälle ajalle (25.1.-2.7), jolla voit hakea hyvitystä. Lomake tulee sivulle: https://aplico.fi/jasenille/  Voit valita haetko hyvityksen viikoksi vai kahdeksi. Mikäli käytät etäliikuntapalveluita, perhevuoroja tai mitä tahansa palvelutarjonnastamme ko. aikana, et ole oikeutettu hakemaan hyvitystä.

 

Hei me liikutaan -motivointi ryhmä Facebookissa

Tämä poikkeava aika antaa mahdollisuuden kokeilla kaikkia erilaisia tapoja liikkua. Se ei aina ole motivoivaa ja kivaa alkuun, mutta annetaan liikunnalle mahdollisuus. Tätä tukemaan on luotu ryhmä ja jo kolmatta sataa on mukana. Jaetaan siellä yhteisiä kokemuksia ja omia treenejä. Motivoit samalla toisia kokeilemaan jotain uutta, tai vaan pääsemään sohvalta ylös ja vaikka online-treenin pariin. Samalla jaat hyvää liikunnan sanomaa kaikille ryhmäläisille. Kaipaatko yhdessä tekemistä? Ollaan yhdessä, ja yhteydessä tätäkin kautta niin jaksetaan kaikki punnertaa nämä poikkeavat ajat läpi. Tästä linkistä mukaan ryhmään: https://www.facebook.com/groups/699977054550170

 

Vaikuttamistyötä on tehty kovasti niin paikallisesti, kuin valtakunnallisestikin. Toimialamme on saanut hyvin nyt näkyvyyttä ja terveyshyödyt ovat kiistattomat. Toivotaan, että kaikki tämä takaa sen, että jatkossa nykyaikaisten kuntokeskusten toiminta tunnustetaan sille kuuluvalla tasolla, emmekä jää tartuntatautilaissa pykälien jalkoihin. Tässä yksi juttu luettavaksi aiheesta: https://aplico.fi/blogi/liikuntapaikat-ovat-osa-ratkaisua-paattajat-katsokaa-kokonaiskuvaa-ja-antakaa-liikuntapaikkojen-toimia/

 

Moni on kysynyt, että mitä me nyt teemme työksemme, niin vastaus löytyy yllä. Tuotamme suuren määrän liikuntapalveluita tuttuun tapaan, ja taustalla työtä taitaa olla noin tuplat ”normaaliin” verrattuna. Taustalla kehitämme myös uutta, ja luomme materiaalia, joista pääsette nauttimaan myöhemmin. Teemme joka päivä parhaamme, että sinun, jäsenemme liikkuminen voi jatkua. Toivomme, että jaksatte yhä valita tuottamiamme korvaavia liikuntapalveluita, ja jatkatte jäsenyyksiä kanssamme. Se on toimintamme kannalta tärkeää, että voimme jatkossakin olla liikuntapaikkanne.

 

Onpahan taas ollut viikot, ei tässä voi oikein enempää sanoa! Vain sen, että suuri kiitos, että luit loppuun ja olet meidän matkassamme mukana! Voiton puolella jo mennään!

 

Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico Oy

Jutta Österberg-Hurme, yhdessä koko henkilökunnan kanssa

info@aplico.fi

019 312 880

www.aplico.fi

 

Tässä vielä tutut ohjeistukset toimintamalleihin kertauksena:

Perhevuoroja kuntosalilla ja ryhmäliikuntatiloissa

Perhevuoron varaa perheestäsi yksi henkilö ja kun saavutte vastaanottoomme, kuittaamme teidät kaikki mukaan. Meillä on toista tuhatta jäsentä ja perhevuoroja mahtuu lukkariin vain reilu 400 kpl. Näin ollen nämä vuorot ovat kysyttyjä. Toiveestanne nyt kaikilla voi olla vain YKSI varaus siellä kerrallaan, jotta mahdollisimman moni saisi edes se yhden vuoron.

 

Vuoroja pystyy varaamaan aina 5 vuorokautta ennakkoon. Kun edellinen vuoro on käytetty, pääset varaamaan seuraavaa, mikäli tilaa on. Perhevuorolla on aikaa treenata tunti. Perheeksi katsotaan tässä samassa taloudessa asuvat, ja tämä on teidän vastuullanne. Kaikki Aplicon jäsenet, joilla on jäsenyys voimassa pääsevät veloituksetta näille perhevuoroille. Jos haluatte ottaa jonkun ei jäsenen kotoa mukaan treenaamaan, niin se on tässä kohtaa sinun jäsenetusi. Näin koko tila on teidän perheenne käytössä ja voitte tehdä tästä yhteisen kivan jutun. Perhevuoron voi varata myös yksin.

 

Kaikki jo voimassa olevat toimintamallit ovat salilla voimassa perhevuoroilla. Saavutaan maskilla, kädet pestään ja laitteet desinfioidaan huolellisesti tuttuun tapaan.

 

Avin määräyksen mukaisesti sauna ja suihkutilat ovat poissa käytöstä. Kuntosalille tai toimintasalille varanneet perheet voivat jättää ulkovaatteet aulaan. Sali 3:n tilan ja sisäpyöräilyn varanneet voivat viedä ulkovaatteet ko. tiloihin.

 

Laitepilateksen yksityistunnit

Toiveesta avaamme Sali 2:n tilan laitepilateksen yksityistunneille. Toiminta on aina ollut ohjattua ja lisämaksullista. Nyt, kun ohjaaja ei voi olla tilassa mukana Avin määräyksen mukaan, niin vuokraamme tilaa/laitteita yksityiskäyttöön. Tilan vuokraaminen edellyttää laitepilatestuntien aiempaa käyttöä, että osaat turvallisesti laitteita ilman ohjausta käyttää. Jäsenet saavat vuokrata laitetta ja tilaa 5,00 € maksulla/tunti ja muut 15,00 €/tunti. Tunnit ovat lukujärjestyksessä keltaisella värillä.

 

Tästä videoon, jossa lisää vinkkejä näiden viikkojen treeneihin: https://www.youtube.com/watch?v=moyl5OhmR7s

 

 

 

 

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: