Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei ole jatkamassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 15.3. asti voimassa olevaa määräystä, joka velvoittaa tiloista vastaavat toimijat järjestämään toiminnan tiloissa niin, että lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä voidaan ehkäistä. Kuitenkin tartuntalaki jää voimaan kesäkuun loppuun koko maahan ja sen mukaan toiminta jatkuu meillä Aplicossa terveysturvallisesti seuraavia malleja noudattaen.
Toimintamallit Aplicossa asioidessa
Yleistä:
- Käsienpesun kautta liikuntatiloihin ja sieltä pois. Käsidesit ovat myös yhä käytössänne.
- Kaikki käytetyt välineet ja laitteet puhdistetaan käytön jälkeen.
- Tällä hetkellä suosittelemme yhä maskin käyttöä aina silloin, kun et urheile. Seuraamme THL:n ja Lohjan kaupungin ohjeistusta maskeista. Henkilökuntamme palvelee toistaiseksi maskin kanssa.
- Liikennevalomalli kertoo yhä ajat, jolloin kuntoklubilla on eniten asiakkaita ja milloin vähemmän. Näin voit itsekin valita ajat sen mukaan.
- Treenaamaan vain terveenä.
Kuntosali:
- Kuntosalille paikkojen ennakko varaukset poistuvat ma 21.3.2022 alkaen ja voit vain saapua kuntosalille ja kuitata itsesi osallistuvaksi vastaanoton kirjautumispäätteiltä.
Ryhmäliikunta:
- Ryhmäliikuntatiloissa on maaliskuun loppuun/huhtikuun puoleen väliin vielä 10–25 % vähemmän asiakaspaikkoja.
- Paikat on merkattu pallolla lattialle, jotta sijoittuminen olisi sinulle mahdollisimman helppoa ja etäisyydet säilyvät kanssa liikkujiin.
- Varaathan paikkasi yhä ryhmäliikuntatunneille, kiitos. Tämä on ihan normaali toimintamalli.
Etelä-Suomen Avin tiedotteesta 14.3.2022
”Keskiviikosta 16.3. alkaen missään Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella ei ole enää voimassa viraston asettamia koronarajoituksia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä alueen kuntien lausuntojen valossa sairaalahoidon tarve on edelleen tasaantunut ja erityisesti tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä on vähentynyt, eikä rajoitusten jatkamista arvioida välttämättömäksi. Virusta on kuitenkin edelleen runsaasti liikkeellä.
”Kun viranomaisten määräämiä rajoituksia puretaan, ihmisten omaehtoiset toimet, kuten hygieniasuositusten noudattaminen ja rokotteiden ottaminen, korostuvat epidemian hallinnassa”, muistuttaa ylijohtaja Merja Ekqvist Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Seuraamme epidemiatilanteen kehittymistä alueellisissa koronaryhmissä ja olemme varautuneet tekemään uusia päätöksiä, jos tilanne heikkenee uudelleen ja uhkaa terveydenhuollon kantokykyä. Kaikki varmasti toivomme, että uusia rajoituksia ei enää tarvita, ja meillä kaikilla on omalla vastuullisella toiminnallamme mahdollisuus vaikuttaa epidemian talttumiseen”.
Tartuntatautilain mukaiset hygieniavaatimukset voimassa kesäkuun loppuun asti koko Suomessa
Vaikka Etelä-Suomen aluehallintoviraston asettama tilojen terveysturvalliseen käyttöön velvoittava määräys on päättymässä myös Uudellamaalla, koko Suomessa on edelleen voimassa yleisiä hygieniavaatimuksia koskeva tartuntatautilain pykälä 58 c. Se koskee kaikkia yleisölle avoimia ja asiakkaille ja osallistujille varattuja toimitiloja ilman erillistä viranomaispäätöstä, ja on voimassa 30.6.2022 asti.
Nämä toimenpiteet ovat Liikuta- ja Hyvinvointikeskus Aplicossa yllä mainitut mallit.
Kiitos yhteistyöstä kaikille!
Terveisin, Jutta Österberg-Hurme ja Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplicon henkilökunta
