Let’s be active, viimeinen työikäisten EU-ryhmä alkaa lokakuussa!

Sinustako aktiivisempi? Kolmen vuoden Let’s #BEACTIVE -projekti alkoi Aplicossa 2018 vuoden lopulla. Seuraava ryhmä ja samalla viimeinen työikäisten oma ryhmä käynnistyy Lohjalla 7.10. Kohderyhmänä on nyt 40-60 vuotiaat! Projektin tavoitteena on saada kaikkiaan 60 000 inaktiivista Eurooppalaista omaksumaan terveyttä edistävät elintavat. Oletko sinä yksi heistä?

”Fyysinen passiivisuus on neljänneksi suurin riskitekijä kansalaisten ennenaikaiselle kuolleisuudelle ja inaktiivisuuden aiheuttamat taloudelliset kustannukset nousevat 80,4 miljardiin Euroopassa vuosittain. Kulut ovat noin 6,2 % kaikista Euroopan terveydenhuollon menoista.”
 width=

Vuonna 2018 alkaneen Let’s #BEACTIVE -projektin tavoitteena on saada kolmen vuoden aikana 60 000 fyysisesti passiivista aikuista muuttamaan elintapoja aktiivisempaan suuntaan. Let’s #BEACTIVE -projekti toteutetaan ohjatusti viidessäsadassa kuntokeskuksessa kahdeksassa eri Euroopan maassa. Suomen tavoite on saada mukaan 18 kuntokeskusta vuosittain ja liikuttaa yhteensä 2100 inaktiivia henkilöä kampanjan aikana. Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico on yksi näistä kuntokeskuksista.

Let’s #BEACTIVE -projekti muodostuu kuuden viikon motivointi-ohjelmasta ammattilaisten ohjauksessa. Harjoittelu jatkuu omatoimisesti kuuden viikon ohjatun jakson jälkeen. Osallistujien motivaatiota ja käyttäytymismuutosta seurataan säännöllisesti. Ohjelman tavoite on motivoida osallistujat ottamaan käyttöön ohjelman kautta esitellyt terveelliset elämäntavat loppu elämäksi.

Projekti on jatkoa SKY:n ja Europe Activen edelliseen EU hankkeeseen “Aktiivinen ikääntyminen” A Good Practice Guide for PAHA (Eng). Osallistujat, kuntokeskukset ja ohjaajat saavat EU:n ja EuropeActiven myöntämät kunniakirjat merkiksi projektin läpiviennistä ja osuudestaan Eurooppalaisten hyvin voinnin sanansaattajina.

Haluatko sinä olla yksi onnistuja näiden ihmisten joukossa?

Kaipaatko lisää vireyttä ja parempaa oloa? Haluaisitko, että liikunta olisi osa aktiivista arkeasi? Oletko 40-60-vuotias ja aktiivinen liikunta ei juuri nyt ole osa elämääsi?

Mikäli vastaat KYLLÄ myös alla oleviin kysymyksiin, on Sinulla mahdollisuus päästä mukaan ryhmään, mikä aktivoi Sinut liikkumaan. Ryhmä alkaa keskiviikkona 7.10. ja kestää kuusi viikkoa. Joka viikko tapaat sekä liikunnanohjaajan että ryhmäsi yhteensä 2-3 kertaa. Lue lisää hakukriteereistä alta.

Kuka voi hakea:

  • 40-60 –vuotias nainen tai mies
  • Et juuri nyt harrasta liikuntaa
  • Et ole omatoimisesti löytänyt omaa liikuntaharrastusta
  • Kaipaat arkeesi lisää vireyttä ja energiaa
  • Sinulla on todettu jotakin seuraavista:
    • korkea verenpaine, sokeriarvot tai kolesteroli
    • tuki- ja liikuntaelin vaivoja tai haasteita
  • Pystyt sitoutumaan vähintään 90 % harjoitusohjelmaan

(Tarkemman harjoitusohjelman näet alla. Kuntosali – harjoituksista valitaan ryhmittäin yksi kellonaika.)

Harjoituspaikka on Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico osoitteessa: Ratakatu 24, 08150 Lohja

Kyseessä on Euroopan laajuinen projekti, jonka tavoitteena on aktivoida sinua ottamaan säännölli­nen terveysliikunta osaksi jokapäiväistä arkea myös projektin jälkeen.
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico on yksi kuntokeskus Suomessa, joka on lähtenyt mukaan liikkumattomien aktivoinnin talkoisiin. Hae mukaan ryhmään oheisella kaavakkeella. Kaikille hakemuksen lähettäneille ilmoitamme valinnasta viimeistään 5.10. Projektin hinta osallistujalle on koko 6 viikon ajalta 39,00 euroa. Osallistumismaksu veloitetaan ensimmäisen kerran yhteydessä, kun asiakas on lunastanut paikan projektissa.

Mukaan projektiin mahtuu hakijoista 30 ensimmäistä (rajoitettu ryhmäkoko maailmantilanteesta johtuen), jotka täyttävät alla olevat kriteerit. Mikäli hakemuksia tulee enemmän, kuin 30 kpl niin valitsemme 30 sopivinta mukaan hankkeeseen. Etusijalla valintaan ovat ei liikkuvat ja vähiten aktiiviset henkilöt, joilla liikkumattomuus tuo haasteita terveyteen ja työkykyyn. Valinnan suorittaa Aplico.

Syksy 2020 Let’s Be Activen 6 viikon ohjelma, 40-60 v.

Viikko    

 

vko 1

Keskiviikko 7.10

klo 18.00-19.30

Aloitus

(Klubitila)

Perjantai 9.10

klo 18.30-19.15 tai

klo 19.15-20.00

Ohjattu kuntosaliharjoitus

(Liikunta, kuntosali)

 

vko 2

Maanantai 12.10

17.15-18.00

Terveselkä + kehonhuolto

(Liikunta, Sali 3)

Tiistai 13.10

klo 19.20-20.05

RVP + Kehonhuolto

(Liikunta, Sali 1)

Perjantai 16.10

klo 17.00-17.45

Sisäpyöräily

(Liikunta, sisäpyöräily-sali)

 

vko 3

Maanantai  19.10

klo 17.15-18.00

Kuntopiiri

(Liikunta, Sali 3)

Tiistai 20.10

klo 19.20-20.05

Tiedän mitä tehdä, miksi en tee?

(Luento, klubitila)

 

Perjantai 23.10

klo 18.30-19.15 tai

klo 19.15-20.00

Ohjattu kuntosaliharjoitus

(Liikunta, kuntosali)

 

vko 4

Maanantai  26.10

klo 17.15-18.00

RVP

(Liikunta, Sali 3)

Tiistai 27.10

klo 19.20-20.05

Terveselkä + kehonhuolto

(Liikunta, Sali 1)

Perjantai 30.10

klo 17.00-17.45

Sisäpyöräily

(Liikunta, sisäpyöräily-sali)

 

vko 5

Maanantai 2.11

klo 18.15-19.00

Hyvän ravinnon ABC

(Luento, klubitila)

Tiistai 3.11

klo 19:20-20.05

Kuntojumppa

(Liikunta, Sali 1)

Perjantai 6.11

klo 18.30-19.15 tai

klo 18.15-19.00

Ohjattu kuntosaliharjoitus

(Liikunta, kuntosali)

 

vko 6

Maanantai 9.11

klo 17.15-18.00

RVP + RSK

(Liikunta, Sali 3)

Tiistai 10.11

klo 19.20-20.05

Yoga venyttely

(Liikunta, Sali 1)

Keskiviikko 11.11

Klo 18.00-19.30

Let’s Be Active päätös

(Klubitila)

Omatoiminen harjoittelu alkaa ->

Täytä tästä oheinen hakemus ja lähetä se meille, kiitos

[contact-form-7 id=”1266″ title=”Let’s be active 2020″]

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: