Klubi on auki tiistaina 1.2. alkaen -Tervetuloa taas liikkumaan Aplicoon!

Meillä on suuri ilo ilmoittaa, että juuri tulleen AVI:n virallisen tiedotteen mukaan liikkuminen sisätiloissa saa taas alkaa! Kuntosali ja ryhmäliikuntatunnit ovat taas käytössäsi myös klubimme tiloissa tiistaista 1.2. alkaen. Mikäli kotiliikunta tai ulkoliikunta ovat yhä sinun valintasi, ei huolta, kaikki nekin jatkuvat tarjonnassamme edelleen liikuntasi tueksi. Valinnanvaraa on siis enemmän, kuin koskaan!

 

Tällä viikolla on vielä kaikkia palveluita tarjolla

Kalenterissamme on paljon perhevuoro- ja ulkotreenien varauksia, jotka pyrimme mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan ne kaikki tällä viikolla. Lisäämme vain tunteja, ja avaamme ryhmäliikunnan varattavaksenne tänään.

  • Ryhmäliikuntaan, sisäpyöräilyyn ja laitepilatekseen pääsette varaamaan paikkoja varausjärjestelmästä 31.1. päivän aikana. Päivitämme uudelleen isoa osaa lukujärjestyksestämme varausjärjestelmään, joten tunnit tulevat järjestelmään osissa. Ensi viikolla on varattavissa vielä suurempi määrä tunteja, kun pääsemme aloittamaan kevään lukujärjestyksen.
  • Perhevuorot, jotka ovat nyt varattu Sali 3 tai sisäpyöräilyn tilaan pidetään paikallaan tämän viikon, eli viikko 5. Tiloissa on tämän viikon vielä tilaa niin haluamme tarjoa nämä mahdollisuudet koko perheen treenaamiseen. Mikäli varaamasi vuoro osuu esimerkiksi sisäpyöräilyssä nyt normaalin viikkotunnin kanssa päällekkäin, siirrämme sinun varauksesi tälle tunnille. HUOM: Kaikki Sali 1 ja kuntosalin/toimintasalin perhevuorot poistuvat, kun tiloissa on nyt normaali toiminta käynnissä.
  • Kuntosalin avainkortit ovat normaalisti jäsentemme käytössä 1.2. alkaen klo 04:00-00:00 välisenä aikana. Kuntosalille tulee varata paikka vain prime time aikaan, jotta voimme hallita asiakasmäärää tiloissamme. Kts. vielä toimintaohjeet kuntosalille alta.
  • Lapsiparkki tulee tänään varattavaksenne tuttuun tapaan varausjärjestelmään.
  • Valmennusryhmät alkavat valmentajan ilmoittaman aikataulun mukaan. Tästä näet kevään kaikki ryhmät: https://aplico.fi/valmennusryhmat-2/
  • Personal Trainerit kontaktoivat kaikki asiakkaat, joilla on PT-paketti käynnissä ja sopii treenien aikataulut, jos ette ole tapaamista jo sopineet.
  • Avantouinnissa Haikarissa aukeaa saunat keskiviikkona. Kun ilmoittaudut avanto -vuorolle, saat vastaanotostamme koodin tekstiviestillä, jolla pääset pukutiloihin ma klo 14–15 tai ke 17–18 välillä.
  • Ulkotreenit (pinkillä lukkarissa) jatkuvat lukujärjestyksen mukaisesti tämän viikon. Jatkamme ulkotreenejä tarpeen mukaan, ainakin vielä seuraavat kaksi viikkoa.
  • Puku- ja pesutilat ovat normaalisti käytössänne.

 

HYGIENIA JA TERVEYS EDELLÄ

Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa tartuntatautilain pykälään 58 d perustuvaa määräystä lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemisestä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella vielä 1.-15.2.2022 välisen ajan. Meillä on jo ollut käytössä pian kaksi vuotta hyvät mallit hygienian ja toimintamallien kanssa. Kaikissa tiloissamme on yhä rajoitettu asiakasmäärä niin kuntosalilla, kuin ryhmäliikunnassakin. Kaikki talomme kapasiteetit ovat keskimäärin 60 % käytössä. Näin takaamme mahdollisimman turvallisen liikunnan tiloissamme meille kaikille! Otetaan tavaksi se, että jokainen pitää huolta omalta osaltaan näistä seuraavista asioista, meillä asioidessa. Kiitos yhteistyötä jo etukäteen!

 

YLEISTÄ KLUBILLE SAAVUTTAESSA

  • Klubille treenaamaan ja lapsiparkkiin VAIN TERVEENÄ! Mikäli olet ollut sairaana, pysythän kotona kulloinkin voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti, joka on tällä hetkellä 5–10 päivää. Etäpalvelut ovat tänä aikana käytössäsi.
  • Käytäthän maskia yhä klubille saapuessasi, pukutiloissa ja tuntia/treeniä odottaessasi.
  • Käsienpesu on kaikista tärkein asia mennen tullen.
  • Kaikkien treenaajien tulee myös puhdistaa laitteet ja välineet käytön jälkeen.
  • Kengät on mahdollista jättää edelleen alakerran aulaan, jos saavut treenivaatteissa, ja haluat olla menemättä lainkaan pukutiloihin. Muistathan, että pukutiloissamme on kuitenkin tilaa enemmän, kuin aulassamme prime time aikoina.
  • Muistattehan kaikissa tiloissa antaa muille liikkujille tilaa, ja pidetään riittävät turvavälit.

 

KUNTOSALI

  • Kuntosalimme käyttöaste on suurimmillaan seuraavina aikoina, jolloin kuntosalille tulee varata paikka: arkisin 16–20 ja la 9–13 sekä su 16–20. Muina aikoina kuntosalin käyttöaste pysyy reilusti matalampana ja varaamiseen ei ole tarvetta. Mikäli sinun on mahdollista treenata tuon ajan ulkopuolella toivomme, että tulet kuntosalille esimerkiksi keskellä päivää, tai aikaisin aamulla. Näin saadaan rytmitettyä kaikki liikkujat paremmin kuntosalille. Kuvan liikennevalomalli kertoo sinulle, milloin on kuntosalilla eniten tilaa. Kuva tiedotteen lopussa.
  • Huomioithan omassa harjoittelussasi avainkorttiajoilla myös muut tilassa liikkuvat. Tiloissamme on kaikki kuntosalilaitteet käytössä.
  • Mikäli sinulla ei ole tallessa omaa varaustunnusta varausjärjestelmäämme saat sen vastaanotosta tai Oma personal traineriltasi. Voit myös soittaa ja varata paikan vastaanotostamme 019 312 880.

 

RYHMÄLIIKUNTA

  • Ryhmäliikuntatiloissa tuntien osallistujamäärät on merkattu punaisilla palloilla lattiaan, jotta paikan valinta on tiloissa sujuvaa, sekä tilaa on kaikilla riittävästi.
  • Sisäpyöräilysalissa on vain osa pyöristä käytössä ja kaikki missä on satula, on käytössä.
  • Muistathan varata paikkasi ennakkoon, niin varmistat paikkasi tunneille. Muistathan myös perua tuntisi, jotta kaikki halukkaat saavat paikan. Kiitos.
  • Kotiin lähetämme edelleen hybridinä kaikki Sali 1:ssä ohjatut tunnit. Lisäksi AplicOnline-video kirjasto on normaalisti osa jäsenpalveluitasi.

 

Olipahan erikoinen vuoden aloitus, mutta kiitos, kun olette olleet mukana! Tulipahan taas kokeiltua kaikkea uutta ja ulkoliikunta toi punaisia poskia ja jaksamista. Suuri kiitos teille jäsenemme!

 

Mutta nyt! Tervetuloa liikkumaan klubille!

 

Sauna on jo lämpiämässä ja odotamme sinua!

 

Jutta Österberg-Hurme, tj yhdessä koko henkilökunnan kanssa

Liikunta – ja Hyvinvointikeskus Aplico

 

info@aplico.fi

www.aplico.fi

www.facebook.com/AplicoLohja

 

Liikennevalo malli -miten tilojen käyttö jakautuu päivien kesken

 

Jaa tämä sivu
Facebook
Twitter

Kyllä, haluan varata ajan kokeilutreeniin 35 €

Haluatko tulla tutustumaan meidän Personal Training-palveluumme? Haluamme tarjota sinulle 35 € kokeiluhinnalla yhden treenin valitsemasi personal trainerin kanssa. Voit myös kokeilla tuotetta X-Method, jolloin voit valita valikosta sen ja ohjaamme sinulle siitä näytetunnin kuntosalilla. Täytä oheinen lomake niin tavataan pian kokeilutreenin merkeissä.
Valitse X-method tai Personal Trainer: