Arvoisa Aplicon asiakas,
Tämä erilainen vuosi on kääntymässä kohti loppuaan. Koronatilanne on yhä läsnä arjessamme, ja toivomme sinun jaksavan vielä kerran lukea alla olevat toimintaohjeemme. Muut jäsentemme tiedotettavat asiat löydät tiedotteen lopusta. Kiitos jo nyt, että luet joulukuun jäsenkirjeemme.
Toimenpiteemme koronatilanteessa
Tiedotimme kolme viikkoa sitten toimenpiteistä, jotka teimme Lohjan kaupungin toiminnanharjoittajille suunnattujen ohjeiden pohjalta. Nämä lisätoimenpiteet jatkuvat tiloissamme 10.1.2021 saakka. Odotamme jokaisen meidän jäsenemme, ja meillä liikkuvien noudattavan näitä talomme toimintamalleja. Se on meidän sisätiloissamme liikkumisen ehto. Tämä on meidän kaikkien yhteinen vastuu tässä koronatilanteessa. Kiitos yhteistyöstäsi jo etukäteen. Tässä vielä kertauksena toimintamallimme:
RYHMÄLIIKUNTA
- Ryhmäliikuntatiloissa tuntien osallistujamäärät ovat 10–19 henkilöä tilan koon mukaan. Tämä asiakasmäärä takaa esimerkiksi Sali 1: tilassa 9 m2 tilan jokaiselle liikkujalle.
- Muistathan varata paikkasi ennakkoon niin varmistat paikkasi tunneille. Muistathan myös perua tuntisi, jotta kaikki halukkaat saavat paikan. Kiitos.
- Kaupungin uimahalli Neidonkeitaan ollessa suljettuna lukujärjestyksemme aamu-uintia ja vesijumppaa ei järjestetä.
- Kotiin lähetämme edelleen livestriimejä joka arkipäivä. Muistathan myös hyödyntää niiden tallenteet oman etäliikuntasi tukena. Saat linkit ohjattuihin treeneihin ja jumppiin joka maanantai, joista näet myös viikon tarjonnan. Tunnit näet myös varausjärjestelmässämme.
KUNTOSALI
- Kuntosalilla maksimi liikkujamäärä on 20 henkilöä tilassa kerrallaan. Kuntosalilla meidän kahdessa laajassa tilassamme, tämä tarkoittaa 17,5 m2 omaa tilaa/harrastaja.
- Kuntosalimme käyttöaste on suurimmillaan seuraavina aikoina, ja jotta voimme seurata kävijämäärien pysymistä halutulla matalalla tasolla tulee kuntosalille varata paikka näinä aikoina: arkisin 16–20 ja la 9–12 sekä su 16–20. Muina aikoina kuntosalin käyttöaste pysyy tämän rajan alla. Vastaanottomme kertoo sinulle mielellään liikkujien määrän. Mikäli sinun on mahdollista treenata tuon ajan ulkopuolella toivomme, että tulet kuntosalille esimerkiksi keskellä päivää tai aikaisin aamulla. Näin saadaan rytmitettyä kaikki liikkujat paremmin kuntosalille. Huomioithan omassa harjoittelussasi avainkorttiajoilla ja erityisesti joulun pyhinä myös muut tilassa liikkuvat. Odota kahviossa omaa vuoroasi, mikäli tilassa on jo 20 henkilöä liikkumassa.
- Mikäli sinulla ei ole tallessa omaa varaustunnusta varausjärjestelmäämme saat sen vastaanotosta tai Oma personal traineriltasi. Voit myös soittaa ja varata paikan vastaanotostamme 019 312 880.
- Liikuntapalvelut saat myös etänä mm. Oma PT-tapaamisten merkeissä.
MUUTA TOIMINNASSAMME
- Lastenliikuntatunnit ovat nyt joulutauolla ja jatkuvat keväällä 2021.
- Lapsiparkki Omppulan toiminta jatkuu normaalisti 10 henkilön maksimi asiakasmäärällä. Odotamme erityistä huomiota myös lasten vanhemmilta, että nuhaiset lapset jäävät kotiin ja vanhemmat valvovat omien lasten käsien pesun mennen tullen Omppula- käynnin yhteydessä.
TOIMINTAOHJEET KLUBILLA ASIOIDESSA
- Lohjan kaupungin toiminnassa noudatetaan leviämisvaiheen kasvomaskisuositusta. Kasvomaskin käyttöä suositellaan, mikäli kasvomaskin käyttöön ei ole terveydellistä estettä. Käytäthän maskia tämän ohjeen mukaan klubille saapuessa, pukutiloissa ja tuntia/treeniä odottaessasi.
- Käsienpesu mennen tullen on kaikista tärkein asia.
- Kaikkien treenaajien tulee myös puhdistaa laitteet ja välineet käytön jälkeen. Olemme lisänneet puhdistuspisteitä koko taloon reilusti, jotta tämä on sujuvaa.
- Kengät on mahdollista jättää alakerran aulaan, jos saavut treenivaatteissa, ja haluat olla menemättä lainkaan pukutiloihin.
- Muistattehan kaikissa tiloissa antaa muille liikkujille tilaa, ja pidetään riittävät turvavälit.
- Jos olet terve ja hyvinvoiva, tervetuloa treenaamaan klubille! Mikäli olet sairaana tai ollut sairaana pysythän kotona THL:n ohjeistuksen mukaisesti.
- Matkustamisen jälkeen pidäthän karanteenia salilta THL:n voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti. Livestriimit ja etäpalvelut ovat tällöin liikuntasi tukena.
Kevään 2021 Valmennusryhmät ovat myynnissä (6–8 henkilön ryhmät)
Suositut valmennuksemme alkavat tammi-helmikuussa 2021. Ryhmät on julkaistu viime viikolla. Valmennusryhmät tullaan ohjaamaan sekä kuntosalilla että sali 2 tilassa. Valmennusryhmien kesto on 12 viikkoa. Ryhmä tapaa viikoittain ja saa tämän lisäksi omatoimisia harjoitteita. Ryhmälle perustetaan myös oma Facebook-ryhmä, jossa valmentaja antaa lisäohjeita sekä vastaa kysymyksiin. Suosittujen Kiinteämpi-ryhmien lisäksi tarjonnassa on myös uutuutena kahvakuula ja kesäksi kuntoon-valmennukset. Lue lisää valmennusryhmistä ja ilmoittaudu mukaan tästä: https://aplico.fi/valmennusryhmat-2/
Aplicon Joulukalenteri-tapahtuma Facebookissa
Vielä ehdit osallistua Joulukalenteri-tapahtumaamme Facebookissa. Kalenterissa on jo nähty erilaisia treenivinkkejä kotiin, sekä monia arvontoja, joissa voit voittaa sekä tuotepalkintoja että henkilökohtaisia ohjauksia liikunnan parissa. Niitä voi edelleen selailla Facebook-tapahtumassamme. Suurin voitto arvotaan perinteisesti jouluaattona, jolloin kaikkien joulukuun aikana treenanneiden kesken arvotaan 6kk ilmainen jäsenyys. Voit liikkua livenä tai etänä, kunhan muistat ilmoittautua, niin osallistut arvontaan.
Virtuaalijumpat ovat hyvä lisä palvelutarjontaan
Muistathan myös, että Sali 3:ssa pääset treenaamaan mm. Les Mills BODYPUMP-treeniä virtuaalituntina. Sieltä löydät myös tuttuja ohjaajia ja muita lukkarimme tunteja ohjattuna. Virtuaalitunneille voi mennä ajastettuna, jotka löydät lukkaristamme tai oman aikataulun mukaisesti, kun sali on muuten tyhjänä. Intelligent Cycling on ostettu myös osaksi ohjelmistoamme sisäpyöräilytilan virtuaalitunniksi. Tämä on hyvä vinkki pienessä ryhmässä treenaamiselle.
Aplicon hinnasto 2021
Palveluhinnastomme pysyy ensi vuonna samana.
- Jäsenyys 66,90 €
- Kausijäsenyys 76,90 €
- Päiväjäsen ja perheen toinen jäsen 49,90 €
- Päiväjäsenyys ja perheen toinen kausijäsenyytenä 59,90 €
Kaikki palvelumme lisätietoineen löydät: https://aplico.fi/kauppa/
Timanttitiimin palvelut uudistuvat
Timanttitiimin omat ryhmät jatkuvat perinteisesti myös ensi vuonna. Vuosi sitten ilmoitimme, että Timanttitiimin palveluhinnasto siirtyy päiväjäsenyyden hintaan 49,90 € ja tämä on voimassa nyt 8.1.2021 alkaen. Kun palvelut ovat nyt samanhintaiset kaikilla jäsenillämme, niin myös Timanttitiimin alun perin valinneilla on keväästä eteenpäin oma henkilökohtainen ohjaaja, Oma PT. Tämä tarkoittaa, että jäsenyys sisältää kaksi maksutonta personal training-tapaamista kalenterivuoden aikana. Kevään henkilökohtaisia ohjauksia voi varata huhtikuusta 2021 alkaen. Tiedotamme tästä vielä erikseen Timanttitiimimme jäseniä.
#treenikaveri- hyväntekeväisyyskampanja liikkumattomuuden ehkäisyyn!
Lähde sinäkin mukaan, ja tuo lisää hyvää oloa Lohjalle. Liikkumattomuus maksaa Suomelle vähintään 3 miljardia euroa vuodessa. Kulunut Koronavuosi on vain lisännyt monella liikkumattomuutta, ja vointi on monella tapaa heikentynyt. Me olemme jo vuosia tehneet hyväntekeväisyystempauksia joulun aikaan, ja nyt kun emme voi mennä esimerkiksi liikuttamaan vanhuksia palvelutaloihin haluamme lahjoittaa osaamistamme liikkumattomuuden ehkäisyyn. Tästä syntyi ajatus #treenikaveri.
Onko sinulla liikunnan ilo ja keinot olemassa? Onkos sinulla Lohjalla joku tai joitain läheisiä, jotka haluaisit saada aktivoitumaan ja piristymään kotona? Haluatko sinä tehdä hyvää liikkumalla itsekin? Jos vastasit kyllä lähde mukaan #treenikaveri –hyväntekeväisyyskampanjaamme. Me autamme sinua luomalla omat treenit kotiharjoitteluun ja motivoimme sinut viemään terveyttä, iloa ja hyvää oloa läheisellesi.
Tavoitteenamme on saada 100 #treenikaveria kasaan lohjalaisista 15.1.2021 mennessä! Näin ollen 100 #treenikaveria liikuttaa ja aktivoi ainakin 100 muuta lohjalaista kevään aikana. Lue lisää ja ilmoittaudu sinäkin treenikaveriksi: https://aplico.fi/treenikaveri-hyvantekevaisyyskampanja-liikkumattomuuden-ehkaisyyn/
Joulukorttirahat Aplico lahjoitti tänäkin vuonna paikallisten lasten joululahjoihin. Lahjamme toimitti perille paikallinen joulupuukeräys.
Kiitos, kun olet ollut matkassamme kuluneen vuoden aikana. Toivotamme klubilta oikein rentouttavaa joulun aikaa! Hyvää oloa ja terveyttä sinulle uuteen vuoteen,
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico Oy
Jutta Österberg-Hurme, yhdessä koko henkilökunnan kanssa
019 312 880