Lohjan kaupungin tiedotteesta 26.11.2020: Koronatilanne Lohjalla on pysynyt rauhallisena. Tilanne Uudenmaan alueella on kuitenkin heikentynyt nopeassa aikataulussa ja siitä johtuen on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) esittänyt koko Uudenmaan alueen siirtymistä koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut kuntia, myös Lohjaa, ottamaan käyttöön leviämisvaiheen toimenpiteet. Toimenpiteiden tavoitteena on hillitä epidemiatilanteen hallitsemattoman leviämisen uhkaa ja näin turvata väestön hyvinvointi sekä terveydenhuollon selviytyminen kasvavista potilasmääristä.
Mitä tämä tarkoittaa Aplicolla yksityisenä lohjalaisena toiminnan harjoittajana? Lohjan kaupunki suosittaa toiminnanharjoittajia noudattamaan erityisen huolellisesti turvallisuustoimia koronatartuntojen ehkäisemiseksi kolmen viikon ajalle (30.11.-20.12.2020). Meillä Aplicossa lisätään jo nyt hyvin toimineita turvallisuustoimia seuraavilla toimenpiteillä. Nämä lisätoimenpiteet astuvat voimaan maanantaina 30.11. kaupungin ohjeen mukaisesti.
RYHMÄLIIKUNTA
- Ryhmäliikuntatiloissa tuntien osallistujamäärät ovat 10–19 henkilöä tilan koosta riippuen. Tämä asiakasmäärä takaa esimerkiksi Sali 1: tilassa 9 m2 tilan jokaiselle liikkujalle.
- Muutaman tunnin alkamisaika muuttuu, jotta voimme siirtää ryhmiä suurimpiin tiloihimme.
- Muistathan varata paikkasi ennakkoon niin varmistat paikkasi tunneille.
- Kaupungin uimahalli Neidonkeitaan ollessa suljettuna tämän kolme viikkoa lukujärjestyksemme aamu-uintia ja vesijumppaa ei järjestetä.
- Lisäämme kotiin lähetettävien livestriimien määrää ensi maanantaista. Mukana on toiveistanne mm. kuminauhajumppa, pallojumppa ja aerobic-tunnit.
KUNTOSALI
- Kuntosalilla maksimi liikkujamäärä on 20 henkilöä tilassa kerrallaan. Kuntosalilla meidän kahdessa laajassa tilassa, tämä tarkoittaa 17,5 m2 omaa tilaa/harrastaja.
- Kuntosalimme käyttöaste on suurimmillaan seuraavina aikoina, ja jotta voimme seurata kävijämäärien pysymistä halutulla matalalla tasolla tulee kuntosalille varata paikka näinä aikoina: arkisin 16–20 ja la 9–12 sekä su 16–20. Muina aikoina kuntosalin käyttöaste pysyy reilusti tämän rajan alla. Vastaanottomme kertoo sinulle mielellään liikkujien määrän.
- Mikäli sinulla ei ole tallessa omaa varaustunnusta varausjärjestelmäämme saat sen vastaanotosta tai Oma personal traineriltasi. Voit myös soittaa ja varata paikan vastaanotostamme 019 312 880.
MUUTA TOIMINNASSAMME
- Lastenliikuntatunnit jatkuvat normaalisti Lohjan kaupungin suositusten mukaisesti.
- Lapsiparkki Omppulan toiminta jatkuu normaalisti 10 henkilön maksimi asiakasmäärällä. Odotamme erityistä huomiota myös lasten vanhemmilta, että nuhaiset lapset jäävät kotiin.
TOIMINTAOHJEET KLUBILLA ASIOIDESSA
- Lohjan kaupungin toiminnassa noudatetaan leviämisvaiheen kasvomaskisuositusta. Kasvomaskin käyttöä suositellaan, mikäli kasvomaskin käyttöön ei ole terveydellistä estettä. Käytäthän maskia tämän ohjeen mukaan klubille saapuessa, pukutiloissa ja tuntia/treeniä odottaessasi.
- Käsienpesu mennen tullen on se kaikista tärkein asia.
- Kaikkien treenaajien tulee myös puhdistaa laitteet ja välineet käytön jälkeen. Olemme lisänneet puhdistuspisteitä koko taloon reilusti, jotta tämä on sujuvaa.
- Kengät on mahdollista jättää alakerran aulaan, jos saavut treenivaatteissa ja haluat olla menemättä lainkaan pukutiloihin.
- Muistattehan kaikissa tiloissa antaa muille liikkujille tilaa ja pidetään riittävät turvavälit.
- Jos olet terve ja hyvinvoiva, tervetuloa treenaamaan klubille! Mikäli olet sairaana tai ollut sairaana pysythän kotona THL:n ohjeistuksen mukaisesti.
- Matkustamisen jälkeen pidäthän karanteenia salilta THL:n voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti. Livestriimit ja etäpalvelut ovat tällöin liikuntasi tukena.
Miten voit liikkua etänä Aplicon kanssa tämän 3 viikkoa:
- Livestriimit
- Lähetämme joka arkipäivä livestriimejä suorana lähetyksenä. Uusia tunteja saat täältä 18 kpl joka viikko. Tunnit löytyvät livestriimi-nimellä lukujärjestyksestämme. Nämä kaikki tunnit jäävät sinulle tallenteeksi, jos et pääse niitä suorana katsomaan. Mukana seuraavat kolme viikkoa myös tallenteet teille monista toivomistanne lajeista. Mukana mm. Tabata, Latindance, Barre jne.
- Virtuaalitunnit
- Virtuaalitunteja voit katsoa 04-24:00 välillä klubilla kahdessa salissa. Voit tehdä mm. Les Mills Body Pumpia tai sisäpyöräilyä aina, kun salit ovat vapaana. Näin pääset liikkumaan tuttuun ympäristöön yksin tai vain muutaman asiakkaan kanssa. Virtuaalitunteja on ajastettuna lukujärjestyksessämme ja muina aikoina asiakkaidemme vapaassa käytössä.
- Etävalmennukset
- On luotu tuomaan säännöllisyyttä ja rytmiä erilaisin teemoin. Nämä valmennusryhmät kuuluvat jäsenyyteesi ja toteutetaan suljettujen Facebook-ryhmien kanssa, jossa tapaat valmentajan joka viikko.
- Oma PT etänä
- Meillä on monia hyviä kokemuksia etänä liikkumisen ja tapaamisten ohjaamisesta. Kysy sinäkin rohkeasti Oma personal traineriltasi sinua liikuttavia ohjeita.
Lohjan kaupunki suosittaa aikuisille liikunnan jatkamista etänä mahdollisuuksien mukaan. Sinulla on tähän loistavat etävaihtoehdot meidän jäsenenä. Otetaan yhdessä tämä liikunnallinen haaste vastaan ja ei passivoiduta tämän pimeän syksyn keskellä!
Lohjalaisissa liikuntapaikoissa on kaupungin havaintojen mukaan tehty hyvää työtä turvallisuustoimien huomioinnissa. On valitettavaa, että tilanne on huonontunut erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tämä vaikuttaa myös Lohjalla annettaviin suosituksiin. Pyrimme kuitenkin käyttämään kunnan liikkumavaraa paikallinen epidemiatilanne huomioiden niin, että yksityisten toiminnanharjoittajien toimintaedellytykset tässä äärimmäisen vaikeassa tilanteessa säilyisivät mahdollisimman hyvinä.
Me teemme joka päivä Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplicossa parhaamme, että kaikki viranomaisten kulloinkin voimassa olevat suositukset ja määräykset tulevat toiminnassamme toteutumaan. Odotamme kaikkien klubien jäsenten ja tiloissamme asioivien toimivan samalla tavalla ja noudattavan kaikkia meillä voimassa olevia toimintamalleja. Tämä takaa meille mahdollisuuden jatkaa liiketoimintaa ja teille mahdollisuuden liikkua myös paikan päällä Ratakadulla. Kiitos sinulle yhteistyöstä jo etukäteen ja tapaamisiin ainakin etänä.
Kiitollisena siitä, että olette matkassamme mukana ja pysytte kehittyvien palveluidemme parissa!
Tästä Lohjan kaupungin tiedotteeseen 26.11.2020
Yhteistyöterveisin,
Jutta Österberg-Hurme yhdessä koko Aplicon Joukkueen kanssa
Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico
Ratakatu 24, 08150 Lohja